Avaa päävalikko

Hikipedia β

1 + 1 on yksi modernin matematiikan suuria ratkaisemattomia ongelmia. Muinaisina aikoina viisaat ihmiset tiesivät, että 1 + 1 = 2. Vielä nykyäänkin kaikki peruskoululaiset ja normaalilla maalaisjärjellä varustetut ihmiset tietävät tämän. Mutta matemaatikot, joiden elämän tarkoitus on tehdä yksinkertaisimmistakin asioista tavattoman mutkikkaita, eivät ole löytäneet tehtävälle 1+1 ratkaisua.

Aina 1800-luvulle saakka oltiin yksimielisiä siitä, että 1 + 1 = 2. 1800-luvun puolivälin tienoilla matematiikka oli kuitenkin kehittynyt niin pitkälle, että matemaatikot alkoivat epäillä onko tehtävän 1 + 1 ratkaisu sittenkään 2. Tuolloin oivallettiin, että tämän näennäisen yksinkertaisen tehtävän ratkaisu saattaakin olla oletettua monimutkaisempi. Jotkut matemaatikot ovat ehdottaneet yhtälöitä 1 + 1 = 3, 1 + 1 = 11 tai jopa 1 + 1 = 0, mutta näistä ehdotuksista ei ole vallinnut täysi yksimielisyys. Tosin, suuri osa matemaatikoista on Chuck Norrisin kannalla siitä, että 1 + 1 on 3 ilman sen kummempia perusteluita. 1 + 1 = 3, vain ja aina jos Chuck Norrisin sääntö sanoo näin. Kansainvälinen matematiikkajärjestö suosittelee arvoa 2.8-3.2.

Merkittävä edistysaskel otettiin 1930-luvulla, kun joku helvetin viisas äijä todisti, että jos tehtävällä 1 + 1 on ratkaisu, niin se ratkaisu ei ole yksikäsitteinen. Seuraavaksi alettiin kuumeisesti pohtia millä ehdoilla tehtävällä 1 + 1 olisi olemassa ratkaisu. Kukaan ei kuitenkaan keksinyt mitään kymmeniin vuosiin. Lopullinen läpimurto tapahtui vasta 1980-luvulla, kun joku vielä suurempi guru osoitti, että tehtävällä 1 + 1 ei ole lainkaan ratkaisua. Nobelin säätiö on kuitenkin luvannut 10 miljoonan euron palkkion sille, joka ensimmäisenä ratkaisee tehtävän 1 + 1.

Katso myösMuokkaa