Avaa päävalikko

Hikipedia β

Algebra

Algebra on eräs matematiikan alalaji. Algebra on varsin yleinen tuholainen ja siitä on monien mielestä vain haittaa. Algebraa esiintyy vanhoissa ja homeisissa taloissa, joita myös kouluiksi kutsutaan. Algebra on hankala kouluttaa, ja siitä ei oikeastaan ole hyötyä kenellekään, paitsi jos rakentaa taloja, mutta siinäkin algebrasta on hyötyä vain teoriassa. Käytännössä voi ostaa valmiin talon.

Algebralla ei ole mitään tekemistä perinteisen matemaattisen logiikan kanssa, koska algebrassa saa todella usein huomata, että 1 + 1 ei ole kaksi, vaan 3/½ potensiin ympyrän halkaisijan suhde. Tämä tekee algebrasta epäloogista, koska hamsteri on keksinyt algebran astevaihtelun. Algebrassa onkin kyse kuiluista ja niissä olevista tikkaista, ja tikkaiden suhde kuiluun potenssin nolla kertaa ½.

Algebran tarkoitus kouluaineena on madaltaa matematiikan numero puoleen ja aiheuttaa sekaannusta oppilaisiin. Pitkäaikainen algebralle altistuminen voi johtaan siihen, että ei pian osaa laskea, paljonko on 1 + 3 + 3. Normaalin ihmisen mielestä kyseisen laskutoimituksen summa olisi 7, mutta algebralle altistunut voi alussa ruveta miettimään, pitääkö tässä kertoa jotakin ensin jollakin, onko laskutoimituksessa potenssia ja mikä on summan neliöjuuri.

Huhut siitä, että algebraa tarvittaisiin muka johonkin oikeassa elämässä, ovat potaskaa. Kuka haluaa tietää, mikä on ympyrän suhde sen halkaisijaan tai opettajan suhde talonmieheen. Algebraa siis ei misään nimessä kannata opiskella enempää kuin on pakko, ja pakolliset opinnotkin olisi suositeltavaa luntata läpi. Algebralle altistuminen aiheuttaa myös rutkasti potenssi-ongelmia, jopa naisilla.

Katso myösMuokkaa