Andante festivo


Silloin, kun Sibeliuksen vaimo ja lapset halusivat nukkua, tuli Ainolan saunasta Andante festivon sävellystyön edistymisen kannalta strategisesti tärkein paikka. Siellä Sibelius saattoi imitoida konekiväärin rätinää kutakuinkin rauhassa.

Andante festivo (suom. Meno ryyppäämään) on yksi tunnetuimmista ja nopeimmista Jean Sibeliuksen sävellyksistä.

InspiraatioMuokkaa

IdeaMuokkaa

Joulun alla 1922 Walter Parviainen pyysi Sibeliukselta juhlakantaattia Säynätsalon tehdaslaitosten 25-vuotisjuhliin. Sibelius irrotti nopeasti luonnoksistaan muutaman sivun mittaisen pikkuteoksen jousikvartetille.[1] Sibelius ajatteli, että juhlakantaatiksi tarvittiin hieman räväkämpää materiaalia ja hän alkoi miettimään, miten voisi alkaa työstämään ideaansa eteenpäin.

Idean jatkokehittäminenMuokkaa

Sibelius ehti Ainolassa kiertää 1 000 kertaa pianonsa ympäri kunnes muisti ensimmäisen maailmansodan. Hän muisti konekiväärin paukkeen ja alkoi imitoimaan sen ääntä pianollaan.

SävellystyöMuokkaa

Sibelius imitoi pianollaan konekiväärin rynkytystä jatkuvasti (tietysti sikaritaukojen kera) noin 16 vuoden ajan ja liitti sen lopulta osaksi jo kellastunutta luonnostaan jousikvartetille. Uusi teos valmistui viimein vuonna 1938 ja Sibelius tykkäsi aikaansaannoksestaan niin kovasti, että ryntäsi heti pihalle pakkaseen etsimään orkesteria.

Tunnetuimmat esityksetMuokkaa

EnsiesitysMuokkaa

Teos esitettiin ensimmäisen kerran heti valmistuttuaan 1.1.1939 suorana radiointina, mutta Sibeliuksen kovaksi pettymykseksi studiossa ei ollut lainkaan pianoa, vaan pianon paikalla lojuikin pahasti patinoitunut timpani. Sibelius purskahti itkuun, mutta lukuisten maanittelujen jälkeen suostui lopulta johtamaan teoksen. Sibelius piti teoksen ensiesitystä elämänsä häpeällisimpänä hetkenä ja alkoi sen jälkeen polttamaan sikareita entistäkin kovemmin.

Esitys Finlandia-talossa Marraskuussa 1992Muokkaa

Vasta yli 30 vuotta Sibeliuksen kuoleman jälkeen Andante festivo esitettiin ensimmäistä kertaa alkuperäisasussaan sellaisena kuin Sibelius oli itse halunnut. Esitys järjestettiin ja televisioitiin Finlandia-talossa. Pianistiksi kutsuttiin Ross "Ihmemies" Brawn, joka imitoi pianollaan Sibeliuksen kirjoittamaa konekiväärin rynkytystä kellontarkasti. Brawn oli ainoa mies, joka osasi soittaa teoksen oikein, koska hänen korvansa olivat sopeutuneet F1-piireissä moottorin pärinään ja sen nopearytmiseen ryskeeseen. Brawnin taustalla oli jousikvartetti, johon kuului neljä hilpeää, Esa Pakarista imitoivaa savolaista soittajaa.

Yleisö oli haltioissaan ja teokselle ablodeerattiin yli 30 minuuttia. Teoksen maine oli viimeinkin pelastettu.

ViitteetMuokkaa