Avaa päävalikko

Hikipedia β

Antti Rinne

MatieresExplosives.svg Varoitus!
Tämä artikkeli käsittelee poikkeuksellisen vakavaa katastrofia. Kaikkia kilometrin säteellä olevia suositellaan suojaamaan kuulonsa.
Antti Rinne
Antti Rinne.jpg
Sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta edustajanpaikkoja.
Suomen pääministeri
vallassa 6. kesäkuuta 2019
edeltäjä Juha Sipilä
seuraaja
syntyi 3. marraskuuta 1962
Helsinki
kuoli
puolue Sosmokrattinen puolue


Antti "tuu Antti pois sieltä" Rinne (s. 3. marraskuuta 1962) oli Suomen 66. pääministeri vuonna 2019. SDP:n puheenjohtajana toukokuusta 2014 toimineen Rinteen kredenssi rakentuu puolueen kaunaisimman ja jäykkäniskaisimman, sosiaalisesti lahjattomimman AY-pikkudiktaattorisiiven horjumattomalle uskolle ja muiden luottamukselle siihen, että taivaasta ilmaantuu uusi, kansalaisiin vetoava demaripuheenjohtaja ennen kuin Antti mokaa homman. Änkkääviä kommenttejaan nonstoppina kaikesta mahdollisesta syytävän Rinteen onnistui pitää pääministerinä pakki kasassa siihen saakka, kunnes vastaan tuli ensimmäinen kova paikka, eli puolisen vuotta. Pääministeri Rinne vietti palkansaajapuolelle voittoisasti päättyneen postilakon ajan ammuskellen itseään jalkoihin, antoi omistajaohj(a)usministeri Sirpa Paaterolle kenkää jostakin toistaiseksi tuntemattomasta eksegeettisestä syystä ja kertoi sitten tästä niin polveilevan saagan, että päätyi itsekin vaatimaan hallituskumppaneilta kirjallisia syitä luottaa omaan johtajuuteensa. Politiikan konkarina Rinteelle ei tullut mieleen, että ei kannata ehdoin tahdoin jättää kymmenittäin puukkoja lojumaan tiloihin, joissa liikkuu kepulaisia, mikä tarjosi Sipilän lestajengille mahdollisuuden toteuttaa geneettisiä taipumuksiaan hallituskumppanin selkäpuolella – sukkanukkena tosin käytettiin kepun nimellispuheenjohtaja Katri Kulmunia, jotta aseeseen ei jäisi sormenjälkiä.[1]

Rinne on maamme ensimmäinen pääministeri, jonka uran lopetti krooninen sönkköys, verraten yleinen kansantauti. Rinteen viestintätaitoja kuvaa, ettei kenelläkään ole edelleenkään oikein mitään käsitystä siitä, mistä koko postisotkussa oli kyse.

Kun yritämme kuvailla Antti Rinnettä, haasteena on jiddišinkielisten sch-alkuisten ilmausten rajallinen määrä (väh. schlemiel, schlimazel, schmuck), joka osoittaa suorastaan sanastotalkoiden tarpeen.[2]

Sisällysluettelo

Ay-ura

Ammattiyhdistysliikkeessä uransa tehnyt Rinne tunnetaan erityisesti siitä hyvänä tiimipelaajana, että hänellä on tapana peluuttaa palkansaajajärjestöjä toisiaan vastaan rohmutakseen etuisuuksia omalle porukalleen muiden kustannuksella. Tätä kutsutaan AY-liikkeen piirissä vasemmistolaisuudeksi. Rinteen kestosuosikkeja ovat lakolla uhkaaminen ja suomalaiseksi traditioksi muodostuneet laittomat lakot. Tapana on myös vuotaa sisäpiiritietoa julkisuuteen ja laskuttaa liittoa samoista työmatkoista kahteen kertaan.

Sdp:n johtajaksi ja valtiovarainministeriksi

Jutta Urpilaisen kuuden vuoden loisteliaiden torjuntavoittojen sarjan jälkeen jopa veemäisenä lakko-Machiavellina tunnettu Rinne oli niin varteenotettava vaihtoehto, että hänet valittiin Seinäjoen puoluekokouksessa 9.5.2014 uudeksi työtaistelujohtajaksi huimalla 14 äänen voittomarginaalilla. Puheenjohtajakampanjassaan Rinne teki avauksia mm. esittämällä, että valtio voisi ruveta rakentamaan ihan vaan uusia tehtaita, kun sillä sitä rahaakin on, ja avautumalla iltapäivälehdille painonpudotusnikseistään. SDP:n kannatusta Rinne on tosin pudottanut vielä ruumiinmassaansakin tehokkaammin.

Rinne nousi pj-valintansa jälkeen hallitukseen vankalla valtakunnallisella politiikkakokemuksella: hän oli ollut kerran joskus viisitoista vuotta aiemmin ehdolla eduskuntavaaleissa. Rinteen korkein saavutus julkisessa päätöksenteossa oli ministerinpestiin saakka paikka Mäntsälän kunnanvaltuustossa murskaavalla 107 äänen kannatusmassalla, ja tästä asemasta hän nousi suoraan varapääministeriksi 6.6.2014. Rinne lupasi puheenjohtajakampanjassaan ottaa kovemman linjan oikeistolaisuudeksi määrittelemäänsä kompromissipolitiikkaa kohtaan, ja uhkasi asettaa SDP:n ministerit lakkoon, jos heidän vaatimuksiinsa ei hallitusyhteistyössä suostuttaisi. Tosin kannanottojen lieventäminen alkoi noin 45 sekunnin sisällä siitä, kun Rinne huomasi tulleensa valituksi SDP:n johtoon, ja näin alkoi Rinteen oikeistolaisuuden torjunta maan suurimman oikeistopuolueen kumppanina.

 
Antti Rinne vierailulla Olkiluoto III:n työmaalla.

Hallituksessa Rinne sai aikaan lähinnä sättäämistä, mikä sopi hallituksen yleislinjaan. Vuoden 2015 eduskuntavaalikampanjaa Rinne vauhditti julistautumalla äijäfeministiksi yritettyään tätä ennen parhaansa mukaan vieraannuttaa puolueen naistoimihenkilökannattajat. Vaalitenteissä Rinne hikoili ja änkkäsi kuin ainakin ihminen, joka ei ole tottunut vastaväitteisiin. Hän ei tunnistanut kysyttäessä hallituksen omia linjauksia, ja Carl Haglundin kaltainen ylipukeutuva nulikka pyyhki hänellä vaivatta vaalistudion pöytää (joka ratkesi Rinteen painosta). Tällaisten insidenttien vuoksi Rinne paneutui vaalikampanjan myöhemmässä vaiheessa kiusaantuneeseen mökötykseen. Rinteen johdolla SDP onnistuikin vaaleissa vetämään jälleen kerran kaikkien aikojen pohjalukemat Nikolai II:n valtakaudesta lähtien. Vaalien jälkeen alkoi tappion syiden analysointi, ja kaikkeen syylliseksi paljastui edellinen puheenjohtaja Urpilainen, joka oli pakottanut Rinteen äkeltämään asiantuntemattomasti tiedotusvälineiden eteen. Hallitustunnustelujen aikaan Rinne kävi EU-kokouksessa sopottamassa slovakialaiselle kollegalleen (koska todistettavasti juuri kukaan Suomessa ei jaksanut enää kuunnella hänen ähmyilyään) varmaa tietoa siitä, että Urpilainen kampanjoi syrjäyttääkseen hänet puolueen johdosta. Tällainen tarkoitukseton, pakonomainen juoruilu ja töhkäretoriikka, joka ei voi mitenkään olla tulematta nololla tavalla ilmi, muodostaakin Rinteen äijäfeminismin ja ”tiimijohtajuuden” ytimen.

Oppositiojohtajana

Kumma kyllä Rinteen näytöt eivät riittäneet, ja SDP sivuutettiin tylysti hallitustunnusteluissa. Oppositiossa Rinne päätyi välittömästi luovuttamaan henkisen johtajuuden pikkupuolueille ja keskittyi lähinnä lakaisemaan itsensä ja Urpilaisen välistä riitaa maton alle, missä on auttanut omien jees-miesten junailu kaikkiin keskeisiin tehtäviin. Ikimasentuneen oloinen Rinne töhöilemässä maankuululla ulosannillaan hermostuneita kommentteja onkin jo niin tuttu näkö- ja kuulokuva, että moinen sulautuu uutisvirran huomaamattomaksi osaksi sujuvasti kuin SDP:n aktiivijäsenistö hautuumaiden multiin. Rinne pyrki nostamaan profiiliaan pääministeri Juha Sipilän käärmepyssyhankkeekseen ottamansa ns. yhteiskuntasopimuksen epäonnistuttua kokoamalla parlamentaarisista ja ulkoparlamentaarisista (SAK) demareista demarityöryhmän, joka neuvotteli omaa vaihtoehtoa hallituksenkin käyttöön. SDP:n tyyliin luonnos valmistui kuukausitolkulla liian myöhään eikä kiinnostanut ketään.

Retoriikka

 
Lyhytkin altistus riittää, ja taas on Suomessa yksi sosialidemokraatti vähemmän.

Rinne tunnetaan taidokkaasta ulosannistaan ja mestarillisesta elokuutiostaan, tai ainakin liemikuutiostaan. Hän hyödyntää puhujanlahjojaan ja luontaista karismaansa matkalla suomalaisten kalkkeutuneisiin sydämiin. Näytteitä Rinteen retoriikasta:

»Ämäh-ärp äppän-äppän – me, öh, me-me soto, soti, sotokro, sosikrateissa ole-olemme sillä linjalla, että ...örhöh öp öp öp hrrmh sssuomalaisen yht-yht-yht-yht-yht-yhtskunnan koro kork kokonaisetu öröp pöp ööf.»

»Yyyy mahdottomomomiakin öäräöö vovoi-voi tahdolla ja öyöyööäär teko-teon-tekotavo-teoilla, kin, teoilla-kin, ööh, teoilla, muuttaaaa-ah ah-mahdolliseksekskes-mahdollisissiseksissiksi.»

Rinteen ajattelu on yhtä selkeää kuin hänen ulosantinsa. Tiettävästi Rinne on harjoitellut retoriikkaansa Demostheneen metodilla, muttei koskaan muistanut sylkeä kiviä pois. Rinne on suosittu äänikirjojen lukija, sillä hänen parissaan kertomukseen tulee todella paneuduttua. Esimerkiksi Veijo Meren Manillaköysi kestää Rinteen lukemana yli yhdeksän tuntia, missä ajassa ehtii miettiä vakavasti romaanin asetelmia ja työväenliikkeen tulevaisuutta.

Huomattavat retoriset kyvyt yhdistyneenä vahvaan asiaosaamiseen, loisteliaaseen ajoitukseen ja horjumattomaan tyylitajuun avaavat Rinteelle aivan uusia mahdollisuuksia vasemmistolaisena oppositiojohtajana/henkilönä. Tammikuussa 2018 Rinne esimerkiksi kykeni ainutlaatuisen kykyvalikoimansa avulla ottamaan itselleen äärimmäisen edullisen tilanteen, kansalaisten oikeustajua kohtalaisen yleisesti loukkaavan ja jopa hallituksessa sangen epäsuositun työttömyysturvan aktiivimallin – ja möhlimään sen. Rinne luonnehti sinänsä epäoikeudenmukaiseksi miellettyä mallia jokseenkin radikaalisti "niskalaukaukseksi".[3] Kun tämän hyperbolan kulissit ratkesivat Rinteen ympärillä, syytti hän sanavalinnastaan ryhdikkäästi työttömien kansalaispalautetta: en mä, mutku vaan siteerasin viestiä, joka lähetettiin. Kansanedustajat yleensäkin siteeraavat sanatarkasti kaiken vastaanottamansa kansalaispalautteen julkisuudessa, sillä materiaalihan on tunnettua asiallisuudestaan ja harkitusta luonteestaan, joka tarjoaa runsaasti toteuttamiskelpoisia ideoita. Siksi Rinteellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin siteeraata kaikkein urpoimpia hänelle spämmättyjä posteja. Miehellä olisi selvästi potentiaalia perussuomalaisissa. Filtterit pois![4]

Rinteen hallitus: sängyn pohjalta sängyn alle

Rinne käynnisti vuoden 2019 eduskuntavaalikampanjan koomassa, eikä touhu ole jälkeenkään hääviltä näyttänyt. Sdp selvisi vaalivoittajaksi kärpäsenkuseman eli ns. Hjalliksen mitalla ohi vielä enemmän vainajalta näyttävän kryptanvartijan hallitseman pääkallolinnakkeen ja maan harjaantuneimpiin otsanrypistäjiin kuuluvan Petteri Orpon. Se, että Sdp voitti vaalit Rinteen johdolla, kertoo hyvin brutaalisti, miten surrealistisen epäpätevä ja kyvytön pääministeri Juha Sipilä oikein oli.

Hallitusneuvottelujen päätteeksi Rinne muodosti hallituksen, jolla oli takanaan eduskunnan selvä enemmistö,[5] mutta kaksi merkittävää rasitetta: laaja puoluekirjo ja Antti Rinne. Riskit alkoivat realisoitua välittömästi, kun Rinne aloitti hyperaktiivisen hölötyksensä. Jos pääministeri Rinteen ulosanti olikin kehnoa, niin ainakin sitä oli paljon. Sitten Kekkosen dementiavuosien ei ollut maassa ollut johtajaa, joka olisi yhtä paljon äänessä ja josta oli yhtä vaikeata ottaa selkoa. Kun jossain paloi sauna tai satoi rakeita, ilmaantui pääministeri pikapuoliin paikalle kommentoimaan, miten Hänen hallituksensa ei voi hyväksyä sitä tai tätä, yleensä konsultoimatta sauna- tai säätilaministeriä. Jos ei tapahtunut mitään, mitä kommentoida, alkoi Rinne ajanvietteeksi heitellä tiedotusvälineitä työväen härkäsammakkofarmilla kasvattamillaan idiksillä, jotka tyypillisesti räjähtivät joutuessaan tekemisiin todellisuuden kanssa. Jos missään ilmeni orastava puheenaihe, kiilasi Rinne paikalle sönköttämään sen hengiltä, mitä seurasi yhtä varmasti viikon sisään pääministerin kiukustuminen siitä, että muut eivät saaneet selvää hänen sössötyksestään tai siitä, miten se suhtautui hänen aikaisemiin sönkkäyksiinsä niidenkin selvittelyn ollessa yhä kesken. Kaiken tämän ohessa Rinne ehti vielä laatia omaelämäkerrankin. Syksyllä 2019 julkaistua teosta pidettiin laajalti ennenaikaisena, mutta sen ajoitus osoittautuikin melko passeliksi sijoittuessaan Rinteen poliittisen uran loppumetreille.

Syksyllä syttyi Postin työehtoja koskeva työtaistelu, johon Rinne tietysti rynnisti täysillä mukaan ammuskellen lausuntoja kaikkialle, mutta etenkin omiin jalkoihinsa. Kun nämä lausunnot kasaantuivat, muodostivat ne kertomusmassan, joka vääristi aika-avaruusjatkumoa niin, että varsinaisia tapahtumia alkoi olla vaikeata selvittää edes kvanttifysiikan saati sitten vertailevan kielitieteen konstein. Ensin sai lähteä valtion omistajaohjaus- ja paskanakkiasioista vastaava ministeri Sirpa Paatero, koska ei ollut informoinut jotakuta jostakin, tai oli informoinut puutteellisesti, tai ei ollut varmistanut oliko informoinut puutteellisesti, tai oli informoinut varmistamatta ymmärtääkö vastaanottaja mistä on ylipäänsä kyse, tai käsittänyt väärin ja jättänyt kysymättä, tai käsittänyt oikein mutta kysynyt väärin, tai käsittänyt väärin mutta kysynyt väärää asiaa, tai todistanut multiversumiteorian oikeaksi vaikka kukaan ei ollut pyytänyt. Joka tapauksessa oleellista on, ettei tilanne ollut niin vakava, etteikö Rinne olisi voinut pahentaa sitä puhumalla kuin kuumeinen Ruuneperi.[6]

Rinteen lisäselvitykset aiheuttivat sellaisia astronomisia väristyksiä, että ne herättivät Keskustan syvyyksissä uinuneet muinaiset turvehirviöt, jotka alkoivat vaatia Kulmunilta veriuhria, ja kun kaikki Kulmunin valta on yksin Heistä, ei auttanut muuta kuin esittää epämääräinen ultimaatumi. Eipä silti, Rinne oli sotkeutunut omiin ulokkeisiinsa jo niin terminaalisesti, että ylimääräiset lonkerot olivat lähinnä työntöapua. Pääministeri kuitenkin vaati erittelyä luottamuspulan syistä kirjallisena ”ihan oman oikeusturvani vuoksi”, koska kaikkiahan totta vieköön kiinnostaa hallituksen luottamuskriisissä Antti Rinteen oikeusturva; ei mikään vetoa kansaan niin lujaa. Seuraavana päivänä, tiistaina 3. joulukuuta 2019, luottamuspulan olemassaolo demonstroitiin Rinteelle Keskustan fysikaalisessa testilaboratoriossa KÄRNÄssä,[7] ja pääministeri kävi jättämässä eronpyyntönsä tasavallan presidentille. Historiallisessa rankingissä Rinne on yli 180 pääministeripäivänsä mitalla todistettavasti sentään melkein kaksinkertaisesti parempi kuin Anneli Jäätteenmäki, joka oletettavasti seurasi operaatiota lapualaiseen meteoriittikraatteriin rakennetusta salaisesta tukikohdastaan.

Jäähyväispuheessaan Rinne, ihme kyllä, oli lähes ymmärrettävä. Ympyrän sulkeutumisesta ei oikein voi puhua, sillä tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta. Tulevaisuudessa Rinne aikoo harrastaa kokkausta, ulkoilua ja hallituksen johtamista kulisseista.

edeltäjä:
Jutta Urpilainen
Suomen valtiovarainministeri
20142015
seuraaja:
Alexander Stubb
edeltäjä:
Juha Sipilä
Suomen pääministeri
2019
seuraaja:
-

Antti Rinne Hikinewseissä

Viitteet