David Hasselhoff

David Hasselhoff (s. 17. heinäkuuta 1952 - ) oli erittäin macho mies, joka toimi näyttelijänä, ritarina, laulajana ja yleisnerona.

David Hasselhoff

NuoruusMuokkaa

Hän syntyi Berliinissä alempaa keskiluokkaa edustavaan perheeseen. Jo nuorena poikasena David osoitti luonnollisen lahjakkuutensa näyttelyn sekä musiikin saralla. David valittiinkin 8-vuotiaana Berliinin Kuninkaalliseen Näyttely & Soitto -Akatemiaan. Täällä hän tutustui Mozartiin, ja he alkoivat harjoitella bändisoittoa säännöllisesti. Harva arvasi, että yhdessä he tulisivat muuttamaan musiikin maailman lopullisesti.

UraMuokkaa

Vuonna 1970 he julkaisivat ensimmäisen hittinsä, Looking for Freedom, jonka vaikutus konservatiiviseen maailmaan aloitti ensimmäisen maailmansodan. Ennen säädyllisesti käyttäytynyt naisväestö joutui Hasselhoff-manian valtaan, mikä käytännössä merkitsi, että korsetit poltettiin ja (sen ajan hengen mukaisesti) karvaiset pillut iskettiin tiskiin. David ja Mozart olivat nyt suosionsa huipulla. Kermalikööri virtasi ja sian suolesta valmistettuja kondomeja piti kantaa kaksin käsin Berliinin Anttilasta.

Kulissien takanaMuokkaa

Kulissien takana duo Hasselhoff-Mozart kuitenkin oli rankan stressin alla. Mozartin viehtymys sorbuskännissä tehtyihin prostituoitujen kuristusmurhiin sekä oksennusseksiin alkoi olla liikaa Davidin mielenrauhalle. David joutuikin myymään rettelöivän Mozartin Kanadaan orjaksi, jonka jälkeen hän päätti keskittyä toiseen nuoruuden harrastuksista eli näyttelemiseen. Hän joutui kuitenkin aloittamaan pohjalta. Pääsy Baywatch-sarjaan vaati useiden lihavien liikemiesten munan imeskelyä, mutta ainakaan nyt Davidin ei tarvinnut siivota verisiä, kuristettuja ja silvottuja naisten ruumiita päivittäin. Vuosien aikana Baywatch-sarja nousi suureen suosioon, voittaen jopa useita Golden Globeja (sarja oli niin hyvä, että Akatemia myönsi alkuperäisesti elokuville tarkoitetut palkinnot tv-sarjalle).

Viimeiset vuodetMuokkaa

Nykyään David asuu merirosvolaivassa Suezin kanaalissa ja on siirtynyt eläkkeelle niin musiikista kuin näyttelemisestäkin jo 1990-luvun loppupuolella. Hänen vaikutustaan maailmaan ei kuitenkaan voinut kieltää, sillä hän muutti täysin perinteiset näyttely- sekä musiikkimetodit. Hänen uransa viimeisen tempaus on ollut amerikkalaisessa kykyjenetsintäohjelmassa tuomarina toimiminen.

MediaWiki spam blocked by CleanTalk.