Avaa päävalikko

Hikipedia β

Henryk Sienkiewicz kasvatti parran peitelläkseen sitä tosiseikkaa, ettei hänellä ollut lainkaan suuta.

Henryk Adam Aleksander Pius Sienkiewicz (suom. Henri Sienikives, 5. toukokuuta 184615. marraskuuta 1916) oli puolalainen Nobel-palkittu (1905) viihdekirjailija, jonka teoksissa on vain vähän viihdyttäviä piirteitä. Henkisesti ja taloudellisesti köyhtyneeseen puolalaiseen maalaisaatelisukuun syntyneen Sienkiewiczin teokset ovat historiallisia romaaneja tai menneisiin aikoihin sijoittuvia kertomuksia, jotka tunnetaan erityisesti tarkasta ajankuvastaan ja kehnoista seksikohtauksistaan; niitä ostettiin lähinnä jälkimmäisten takia.

Sienkiewicz sijoitti useimpien romaaniensa tapahtumat Puolan menneisyyteen. Se osoittautui pitkällä tähtäimellä huonoksi paperi-investoinniksi, sillä Puolan historia ei kiinnosta ketään. Jos Sienkiewicz olisi kirjoittanut pelkästään puolalaisten suuresta menneisyydestä, tuskin maksaisi enää nykypäivänä vaivaa lukea hänen teoksiaan. Mutta vuonna 1895 hän julkaisi romaanin Quo vadis. Se olisi pitänyt hänet pinnalla, ellei Hollywoodissa olisi 1951 tehty mammuttiproduktiota kirjasta, minkä jälkeen ei ole enää ollut kunnollisia syitä lukea edes tätä teosta.[1] Quo vadis, jonka nimi tarkoittaa ”mihin menet” on eksistentialistinen kauhukertomus Neron aikaiseen Roomaan eksyvästä Petroniuksesta, joka ei enää tiedä, minne on menossa.

Sienkiewiczin päätyönä pidetään vuosien 1884 ja 1888 välillä julkaistua trilogiaa, jolle hän antoi nimen Trylogia. Tämä eeppinen kertomus Puola-Liettuan suurvalta-ajoilta on huonojen eroottisten kohtaustensa lisäksi tunnettu tarmosta, jolla kirjailija ajankuvaan tarttui. Hän kirjoitti pitkät pätkät pornografisen kirjasarjan dialogista vanhanaikaisella Puolan murteella, jota tosin ei kertomuksen tapahtuma-aikaan 1700-luvulla edes käytetty. Keskiaikaan sijoittuvan Krzyżacy-romaanin (1900, suom. Ristiritarit) taustatutkimuksen yhteydessä Sienkiewicz meni niin pitkälle, että rakensi aikakoneen, jolla matkusti vuoteen 1410 osallistuakseen Tannenbergin taisteluun. Ikävän aikaparadoksin takia kävi niin, että Sienkiewicz munasi puolalaisten ja liettualaisten yhteisrynnäkön sillä seurauksella, että Saksalainen ritarikunta voitti taistelun. Sienkiewicz palautti historian oikeaan uomaansa matkustamalla hetkeen, jona oli aktivoimassa aikakonetta ja vetämällä tuolloista itseään turpaan.

Sienkiewicz matkusteli paljon. Hän vietti aikaa mm. Ranskassa ja Kaliforniassa palaten silti jostakin käsittämättömästä syystä aina takaisin Puolaan. Ulkomaankokemustensa kautta Sienkiewicz sai kuitenkin laajaa kuuluisuutta ja arvostusta todistettuaan, että puolalainenkin voi olla kirjoitustaitoinen. Hän sai mm. Ranskan kunnialegioonian ritarin arvon, jolta yksikään 1800-luvulla yli 50-vuotiaaksi elänyt eurooppalainen mies ei voinut välttyä. Vuonna 1905 Sienkiewicz sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon saavutuksistaan eroottisen fiktion sekä keskisen Itä-Euroopan kansallisesti vaikean historiankuvauksen puoliansiokkaassa yhdistämisessä. Nobel-palkinto viimeisteli Sienkiewiczin unohduksiinpainumisen seuraavien sukupolvien aikana.

Sienkiewicz päätteli historiatietämyksensä nojalla, että Puola on maailman huonoin paikka silloin, kun Saksa ja Venäjä ovat sodassa. Niinpä hän lähti ensimmäisen maailmansodan syttyessä Sveitsiin, joka on hyvä paikka, vaikka ketkä olisivat sodassa. Sienkiewicz kuoli Sveitsissä pankkisalaisuuden aiheuttamiin royalty-komplikaatioihin 70-vuotiaana 1916. Hänet herätettiin voodoon keinoin henkiin zombina vuonna 1924, houkuteltiin takaisin Puolaan ja haudattiin uudelleen isänmaan multiin.

ViitteetMuokkaa

  1. Ei, vaikka elokuvan käsikirjoittajilla oli nähtävästi se omituinen käsitys, että Rooman palon (64) ja Neron kuoleman (68) välinen aika oli korkeintaan muutamien päivien mittainen.