Avaa päävalikko

Hikipedia β

Hikiaineisto:Yksitoista pientä hikipedistiä/2

Yksitoista pientä hikipedistiä

Tämä sivu kuuluu Hikiaineistoon, akateemiseen käyttöön tarkoitettujen hyödyttömien ja tendenssimäisten lähdetekstien kokoelmaan.


LUKU II
Syyrian beyn muotokuva

Kun Luoma ja Meteori olivat nousseet matkatavaroineen maihin laiturin kautta, kun umpimielinen kalastaja oli kääntänyt veneensä tulosuntaan ja alkanut putputtavan paluumatkansa ja kun kalliolta kiviä paiskonut Idan oli liukastunut tiiranjätöksiin, pudonnut poukamaan, saanut hupparinsa täyteen rakkolevää ja noukittu märkänä sekä ankarasti sadattelevana myttynä ylös, oli saari jo ehtinyt antaa itsestään vaikutelman, joka ei ollut erityisen kutsuva.

Punasävyiset kalliot olivat sileitä ja pyöreitä, mutta myös hyvin korkeita. Poukaman pohjukassa oli pikkuruinen, harmaantunut sauna, joka muistutti enemmänkin uimahuonetta. Meri saaren ympärillä vaikutti sangen syvältä, mutta poukamassa oli hieman matalikkoa ja erinäisiä siirtolohkareita, jotka kalliosaarta silotellut mannerjää oli katsonut aiheelliseksi sen täytteeksi ripotella. Saari oli pisimmillään lännestä itään läpimitaltaan noin kaksisataa metriä; keskiosassa oli yllättävän tiheän näköinen mäntymetsikkö; muualla kallionkoloista versoi muutamia käppyräisiä männynruipeloita ja koivunkarahkoja. Idässä kalliot kohosivat korkeimmilleen, ja sinne oli sijoitettu uhmakas kivikartano, jonka alkujaan oranssinvivahteinen maali hilseili hiljalleen pois haaleina keltaisina hiutaleina. Saari oli ollut puolisentoista vuosisataa aiemmin eristetty spitaaliparantola, jonka käyttöön komea, funktionaalista saaristolaisempireä edustava rakennus oli pystytetty. Niin ainakin kerrottiin korroosion koettelemassa informaatiotaulussa, joka oli ajattelevaisesti sijoitettu laiturin juureen.

”Ketkä kaikki ovat paikalla?” tiedusteli Luoma rakkolevää vaatteistaan ravistelevalta Idanilta peläten, että ei tämän lisäksi juuri muita.
”Ota ite selvää”, Idan tiuskaisi miellyttävästi. ”Ai saatana, mulla on kylmä!” hän jatkoi varsin reflektoivaan sävyyn.
”Haluaisitko vaihtaa vaatteita? Kai sinulla on vaihtovaatteita? Kyllä varmaan meiltäkin –” Meteori aloitti.
”Ja haluuks sä turpaan?” Idan siteerasi. ”Ei kun oikeesti, nyt sisään, tänne jäätyy.”
Luoma ja Meteori seurasivat kapeaa polkua kipittävää, viluista Idania kivikartanon ovelle. Saaren maasto oli lievästi kumpuilevaa. Ainoa tasaisempi kohta sijaitsi metsikön reunassa ja oli ideaali kyykkäpelin jännityksestä huumaantumiseen.

Idan luikki kuistille ja edelleen sisään jättäen jälkeensä pieniä (ja kylmiä) vesilammikoita jalanjälkien asemesta. Kun Luoma ja Meteori astuivat sisään ilmeisesti itse rakennusta myöhempää perua olevalta, vietävän rumalta betonikuistilta, heitä tervehti avarassa ja värittömässä hallissa vanhoille kivirakennuksille ominainen viileän tunkkainen ilmanala. Laajan hallin seinät olivat askeettisen autiot lukuun ottamatta harmaata ja kuvioimatonta ryijyä, joka riippui nolona päätyseinällä. Pitkän huoneen päädyssä oikealle johtava ovi oli raollaan, ja sieltä kantautui epätasaista kolinaa ja pauketta.

Luoma ja Meteori astuivat ankarasta hallista iloisessa kakofoniassa poreilevaan saliin. Huone oli suuri, korkea ja tummasävyinen. Sitä valaisivat kaksi böömiläisen kristallikruunun jäljitelmää ja keskellä pitkää sisäseinää tönöttävässä valtavassa tulisijassa rätisevä liekkimeri. Kolme suurta ikkunaa antoi ulapalle. Salin seinät olivat yhdeltä sivulta kattoon kurottavien pyökkisten kirjahyllyjen peitossa; toisen puolen täyttivät takan ohella lukuisat maalaukset ja metsästysmuistot. Hirvieläinten päät tuijottivat tyhjin silmin kuonojensa alla levittäytyvää näkymää.

Hjassan ja Ikkan olivat keskittyneet ankaraan biljardiotteluun, jossa hermot, vihreä verka ja turkoosi liitu olivat lujilla. Kaksikko ei tuntunut olevan tietoinen mistään ympärillään tapahtuvasta, ja heidät erotti muusta huoneesta sinertävä liitupölypilvi.

B14 oli hautautunut jättiläismäiseen nojatuoliin käännellen kirjahyllystä kiskomaansa 3D-piilokuvakirjaa nenänsä edessä.

Tyräel Haara-Pallila kyyristeli nurkassa yrittäen ratkaista Rubikin dodekaedria hampaillaan. Hänen ikenistään valui verta lautalattiaa peittävälle kodiakinkarhuntaljalle.

Napoleon lojui samettidivaanilla katsellen ikkunoista levittäytyvää autiota horisonttilinjaa ja täyttäen omaa erinomaisuuttaan viinirypäleillä. Hän oli välistä tukehtua niellessään pikkuhedelmiä, mutta ei siitä huolimatta alentunut tinkimään asentonsa ylellisyydestä.

ASSAD DASDAS!

Viimeinen johtaja tasapainoili tikapuiden varassa kirjahyllyn huipulla. Hän asetteli niteitä kunnolliseen aakkosjärjestykseen Pullamössön ravistellessa tikkaita ja heitellen häntä kuivaherneillä.

Sankaritar oli ottanut matka-arkustaan esiin komeasti kehystetyn Bashar al-Assadin muotokuvan. Hän oli jo riuhtaissut erään sinisävyisen Cézannen alas seinältä ja ripusti sen tilalle Syyrian presidentin pärstää. Sankaritar huomasi ensimmäisenä Luoman ja Meteorin. Hän osoitti näille voitonriemuisesti kuvaa ja hihkaisi: ”Assad dasdas!”

Tämä sai muutkin suuntaamaan katseensa hetkeksi oviaukkoon, jossa Luoma ja Meteori matkatavaroineen tarkastelivat hikipedististä henkilögalleriaa. Hjassanin lyönti osui liian alas lähettäen jo muutenkin kovia kokeneen valkean lyöntipallon ilmalentoon, joka päättyi nurkassa kyyhöttävän Tyräelin vasempaan silmään. ”Äidin pikku tissiposki ei tiedä, pelaako biljardia vai ping-pongia”, Tyräel tiuskaisi sylkäistyään ensin Rubikin dodekaedrin karhuntaljalle. Hän nakkasi pallon tulipesään ja marssi arvokkaan tuohtuneesti ulos huoneesta. Luoma ja Meteori väistyivät velvollisuudentuntoisesti oviaukon edestä.

Kun pelin jatkaminen ei palloitta onnistunut, riensivät Hjassan sekä Ikkan toivottamaan Luoman ja Meteorin tervetulleiksi. Napoleonkin olisi ilmeisesti halunnut, mutta röhnötti divaanilla niin mukavasti, ettei voinut oikeuttaa itseään nousemaan ja heilauttikin vain kättään tervehdykseksi. ”Missä Carlb on?” tiedusteli Luoma. ”Olisi jännää joskus tavata se hyyppä.”
”Carlb on ollut koko päivän huoneessaan yläkerrassa, ja ovessa on lappu, joka kieltää häiritsemästä”, vastasi Hjassan välttäen katsomasta Tyräeliä, joka palasi huoneeseen pidellen pakastevihannespussia silmänsä päällä.
”Jokaiselle on yläkerrassa oma huone”, täydensi Ikkan pyyhkien käsiään sinisestä liidusta. ”Minä voin näyttää.” Samassa Luoma sai läimäyksen takaraivoonsa. ”Yhä täällä, mjötäääh? Etanat!” Idan oli jo saanut vaihdettua kuiviin vaatteisiin ja harppoi määrätietoisesti rynkyttämään viinakaapin ovea. ”Auki ku olis jo, ettei pidä rikkoa! Ja vielä pesäpallomailalla!” hän mesosi.
”Carlb:n ohjeissa sanotaan hyvin selvästi”, muistutti Viimeinen johtaja katonrajasta, ”että avain on hänellä. Ja meidän on noudatettava ohjeita, koska niiden perustana on halumme hallittuun – hei! Älä keikuta tikkaita, kiitos. Sekoitat argumentaatiotani.” Viimeinen johtaja torui Pullamössöä äänessään ilmeetöntä närkästystä.
”Onko argumentaatiosi perusta vielä koskaan näin pahasti järkkynytkään?” Pullamössö ilkkui takaisin.
”Olkaahan nyt!” toppuutteli Napoleon divaaninsa kaikkeinkirkkaimmasta ylhäisyydestä rasittuneen asioihinsekaantujan äänellään. ”Jos Black Eagle olisi täällä, hän haluaisi teidän sopivan ja olevan ystävyksiä.”
”Black Eagle ei ole täällä”, aloitti Viimeinen johtaja, ”mutta vaikka hän olisikin, hänen läsnäolonsa ei mitenkään modifioisi – no niin, nyt pudotin sen kirjan. Oletan, että olet tyytyväinen.”
”Niin olenkin”, vastasi Pullamössö aurinkoisesti hymyillen.
”Niinhän minä sanoinkin.”
”Sanoit olettavasi –”
HILJAASDF!” karjaisi Sankaritar. Se tepsi, sillä hän puhui violettia.

Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Ikkan jatkoi viimeisten tulokkaiden valistamista. ”Carlb oli täällä jo odottamassa meitä ja on jättänyt ohjeet paperille. Hän pitää puheen avajaistilaisuudessa tänään viideltä. Tarjolla on kaikkia herkkuja – varsinkin nakkeja. Äijä kai rustaa sitä puhetta parhaillaan kuumeisesti. Toivoa sopii, että se on parempi kuin hänen palvelimensa.”
Idan nakkasi Sankarittaren seinältä nostaman Cézannen välimerellisen maisemamaalauksen liekkeihin, jotka sähisivät innostuneesti sitä niellessään.
”Tulkaa, minä näytän teille huoneet”, kutsui Ikkan Luoman ja Meteorin mukaansa. He jättivät hetkeksi takkahuoneen iloisen joukon. Heidän lähtiessään B14 sai viimein tihrustettua piilokuvan näkyviin. ”Taas hevonen!” hän voihkaisi ja paiskasi kirjan takkaan.

Luoma ja Meteori seurasivat Ikkania aution hallin läpi toiselle ovelle. ”Tuossa on keittiö. Jääkaappi ja pakastin ovat täynnä kaikenlaisia herkkuja – varsinkin nakkeja”, Ikkan selosti.
”Juu, se kuultiin jo”, vastasi Meteori kiusaantuneesti ja jatkoi: ”Mistä polttopuut tulevat?”
”Kellarikerroksessa on halkohuone täynnä klapia ja pölkkyä – varsinkin nakkeja.”
Kolmikko nousi kantamuksineen jyhkeät, vaimeasti narisevat portaat toiseen kerrokseen. Siellä aukesi pitkä, ovien reunustama käytävä, jonka päässä oli ulkoparvekkeelle johtava uloskäynti. ”Kylpyhuoneita on kolme”, selitti Ikkan, ”joten meidän on jaettava vuorot. Te olette saapuneet viimeisinä, joten joudutte valitsemaan huoneenne keskenänne.” He ohittivat jo varattujen huoneiden ovia. Napoleon oli merkinnyt omansa suurella N-kirjaimella. Erään oven kahvassa roikkui kyltti, jossa seisoi: ”Älä häiritse, kiitos. Stööra intte, tack så jävla mycket.” ”Se on Carlb:n huone”, kertoi Ikkan. ”Hän onkin ollut kokonaan omissa oloissaan. Varmaan ei olisi täällä kovinkaan mielellään. No, viideltä nähdään, millainen kummajainen Hikipediaa kannattelee. Tässä ovat viimeiset vapaat huoneet.” Meteori ja Luoma tekivät valintansa, asettuivat taloksi ja ryhtyivät purkamaan matkatavaroitaan. ”Muistakaa sitten olla viideltä salissa, ettette jää paitsi mistään – varsinkaan nakeista!” Ikkan muistutti. Meteori läimäytti huoneensa oven kiinni.

BasharAlAssad.jpgBasharAlAssad.jpgBasharAlAssad.jpg

Syyrian johtajan jyhkeänlaupeat silmät tuijottivat etäisyyteen elottomina, vaikka niiden edessä levittäytyvä Sali poreili levottomasti odotuksen ja kärsimättömyyden rajapinnalla – ainakin niin joku liian ison palan haukannut sunnuntaikirjoittelija olisi saattanut hädissään luonnehtia huoneen tunnelmaa pehmytäänisen kaappikellon lyödessä viidesti.

Kaikki yksitoista kutsuvierasta olivat asemoituneet saliin, johon olivat ohjeiden mukaisesti kattaneet sievän cocktailpöydän: saaristolaisleipää, pikkunakkeja, keksejä, juustoja, oliiveja ja ankeriaspiirasta. Jäisessä kulhossa lilluivat pullot edullista kuohuviiniä ja Sverker-sedän ällöä kotikaljaa™ avaamista odottaen. Kaikki oli Carlb:tä vaille valmista.

Napoleon pelasi biljardia Hjassania vastaan eikä pärjännyt alkuunkaan. ”Täysin epä-älyllinen peli”, hän tuhahti törkättyään kasipallon pussiin kolmannella lyönnillään. Palloja oli sentään löytynyt toinenkin sarja, josta oli saatu uusi lyöntipallo Tyräelin hävittämän tilalle. Hjassan keräsi pallot kokoon – varoen katsomasta Tyräeliä, joka nökötti yhä nurkassaan ja yritti ratkoa dodekaedria takomalla sitä otsaansa – ja asteli sitten riehakkaasti rätisevän takkatulen ääreen heittäen varjonsa koko salin ylle. Meteori oli käynyt hieman aiemmin hakkaamassa lisää halkoja, ja piirusteli nyt lehtiöönsä divaanilla, jonka oli sangen hävyttömästi vallannut Napoleonilta. Takan edustalla istuivat suunnattomissa nojatuoleissa B14 ja Luoma, jotka kävivät käsitteellistä asemasotaa strutsien tarhauksen eettisyydestä. Argumentatiivisia srapnelleja sinkoili siihen malliin, että Hjassan katsoi parhaaksi harpata kauemmas. Hän alkoi tutkiskella valtavan kirjahyllyn niteitä.

Das Manifest für Ameisenbefreiung von Dr. Heinrich von Schlummflabber-Quegenbreff.

Sankaritar seisoi päällään selkä seinää vasten. ”Mun jalat on samalla tasolla kuin teidän päät!” hän messusi häröhkösti kenenkään kuuntelematta.

Hellevi Iki-impi: Ostjakkien pakinaperinteet.

Idan norkoili katetun pöydän liepeillä ilmeisenä tarkoituksenaan rohmuta siltä naposteltavaa.

Vlaidas Talvisat: Kansainvälinen valuuttarahasto ja ekshibitionistiset uimahallifantasiat.

Ikkan läimäytti Idania sormile. ”Et klähmi niitä oliiveja törkysormillasi!” ”No en haluu mitään oliiveja. Olen asiallistunut eli haista vittu! Mikä sua vaivaa, huono aika kuusta, mjötäääh?”

Kirsikka Karmiinikukka: Anna mulle lisää bänniä. Sadomasokismi wikiyhteisöissä.

Viimeinen johtaja puuttui Idanin ja Ikkanin sananvaihtoon. ”Jos joku ottaa itselleen muihin nähden etulyöntiaseman jo ennen kuin kilpailu näistä hyödykkeistä on alkanut –”

Reino Lehväslaho: Suomussalmen botti.

”Mikä aika kuusta sinulla sitten on?” kysyi tilaisuutta odottanut Pullamössö Viimeiseltä johtajalta.

Imre Inri: Te amat Iesus, ceteri te podicem putant – henkilökohtaiset hyökkäykset kirkkolatinassa 500—1350.

”En ymmärrä kysymystäsi”, Viimeinen johtaja vastasi. ”Nyt on 22. päivä, mutta minä olen täsmälleen samanlainen joka päivä.”

Hjassanin katse etsi kouristuksenomaisen verkkaisesti kaappikellon. Se näytti kahtakymmentä minuuttia yli viittä. ”Nyt riitti tämä minulle”, ilmoitti Hjassan äänensävyllä, jolla radion kuuluttaja kertoisi, että juuri tulleen tiedon mukaan Britannian monarkki on kuollut. ”Minä vaikka raahaan sen Carlb:n tänne, kunhan tämä – tämä!” hän levitti kätensä epämääräiseen kaareen, joka kattoi koko huoneen. ”Loppuu”, päätti hän virkkeensä uupuneeseen huokaukseen ja poistui salista illan isäntää noutamaan.

Sali vajosi hetken jähmettyneen hiljaisuuden jälkeen samaan hermoja raastavaan sorinaan, joka sitä oli ennen Hjassanin ilmoitusta hirmuotteella hallinnut. Luoma ja B14 jurottivat nojatuolijuoksuhaudoissaan debatin päätyttyä aselepoon, johon kumpikaan ei ollut tyytyväinen. B14 huomasi Napoleonin kaivaneen esiin huomattavan paksun paperinipun ja syventyneen sen silmäilyyn. ”Mikä tuo on?” hän kysyi Napoleonilta osaten jo pelätä vastausta. Oli syytäkin: ”Se on kiitospuhe, jonka olen valmistellut Carlb:lle. Se on todella pitkä ja sitäkin parempi.”

Ovi tempaistiin auki. Saatuaan viimein kaikkien, myös naama punaisena päällään seisovan Sankarittaren, huomion, kireän oloinen Hjassan pyysi näitä tulemaan mukaansa. Salissa oleilu olikin jo ehtinyt käydä kaikkien paitsi pöydän ääressä ilmeettömänä idlaavan Viimeisen johtajan hermoille, joten kaikki – myös pöydän ääressä ilmeettömänä idlaava Viimeinen johtaja – seurasivat Hjassania mieluusti. Napoleon laski puhenippunsa sivupöydälle, ja Idan viskasi sen ohimennen tulipesään. Meteori katsoi parhaaksi ottaa piirustuslehtiönsä mukaan.

Kaikki yksitoista marssivat Carlb:n ovelle, jota Hjassan näytösluontoisesti koputti. Huoneesta ei kuulunut ainuttakaan elonmerkkiä. ”Sinä et osaa tehdä sitä oikein”, B14 moitti astuessaan ryhmästä erilleen. Hän koputti ovea hieman eri tavalla. Mitään ei tapahtunut. ”Se on kai rikki”, hän päätteli. Pian koko joukko huusi ja paukutti seiniä, mutta Carlb:n huoneesta ei vastattu pihauksellakaan. ”Ehkä Carlb on kuuro”, ehdotti Luoma, mutta kukaan ei kuunnellut häntä. ”Murretaan ovi! Siis jos se on lukossa”, suositti Pullamössö. Hjassan heittäytyi ovea vasten ja voihkaisi. ”Jumalauta tuo muuten sattui”, kuiskasi hän kierähtäessään lattialle.

Meteori ehdotti, että Idania käytettäisiin muurinmurtajana. Tätä houkuttelevaa aloitetta ei kuitenkaan ehditty punnita, kun Tyräel harppasi oven eteen. ”Äidin pikku tissiposket ei saa yhtä ovea auki”, hän murahti ryhtyen takomaan lukkoa päällään. Parinkymmenen iskun jälkeen lukko murtui. ”Viisaampi antoi periksi”, totesi B14 lakonisesti.

Meteori kiskaisi oven auki, ja kaikki tungeksivat oviaukkoon. Joku kirkaisi hysteerisesti tyhjässä huoneessa näkymätöntä näkyä. Huone oli tosiaan tyhjä. Vuode oli koskematon, ja pöytä oli putipuhdas lukuun ottamatta pientä kirjekuorta, joka hohti valkoisena länteen antavan ikkunan edustalla.

Talon tunnelma oli vaipunut painostavan epätietoisuuden usvaan, mutta aution salin seinällä alakerrassa karehti presidentti Assadin kasvoilla sama lenseä hymynvire kuin aina ennenkin.





<<< edellinen luku seuraava luku >>>