Avaa päävalikko

Hikipedia β

Hikinews:Hallituslähteet: Theresa May esittelee parlamentille aikakoneen ennen viikonloppua

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

12. joulukuuta 2018

WESTMINSTER – Britannian hallitusta lähellä olevat lähteet kertovat, että pääministeri Theresa May pyrkii ratkaisemaan brexit-kaaoksen esittelemällä parlamentille vielä tämän viikon kuluessa aikakoneen, jolla maa voi palata kesäkuuhun 2016. Pääministeri May on konservatiivipuolueesta tihkuneiden tietojen mukaan linnoittautunut virka-asuntoonsa Downing Street 10:een, missä yrittää parhaillaan rakentaa toimivaa aikakonetta leivänpaahtimesta, pölynimurista, appelsiinimarmeladista ja Denis Thatcherin siveysvyöstä.

Daily Tosser -sanomalehti lainaa konservatiiviedustaja Sir Gitchard Sausagea, joka kertoo Mayn puurtaneen aikakoneen parissa jo kolme vuorokautta ilman merkittäviä taukoja. Tällä välin Britannian hallituksesta on eronnut jälleen neljätoista ministeriä, heidän joukossaan myös tislaamoasioista sekä Etelä-Georgian ja Eteläisten Sandwichsaarten hallinnosta vastaava ministeri Douglas Well-Fucke, jota pidetään yhtenä noin neljästäsadasta sisäsiittoisesta konservatiivihyönteisestä, jotka saattavat havitella konservatiivipuolueen puheenjohtajuutta.

Pääministerin kansliasta ilmoitetaan, että pääministeri May "jatkaa ponnistelujaan Britannian kansan ilmaiseman tahdon toteuttamiseksi jossakin mahdollisessa universumissa". Kanslia ei kiistä tietoja aikakoneen rakentamisesta, eikä kommentoi millään tavalla raportteja siitä, että ulkoministeri Jeremy Hunt on nähty yrittämässä avata jonkinlaista portaalia Stonehengen kiviympyrässä.

Wankstain-beside-the-Pointin jaarli Montagu Blancmange, jota pidetään ylähuoneen johtavana konservatiivipoliitikkona, on tiettävästi sanonut myös jotakin, mutta ketään ei kiinnosta.

Mikäli parlamentin alahuone hyväksyy Mayn rakentaman aikakoneen 21. tammikuuta 2019 mennessä, Britannia siirtyy kesäkuuhun 2016 ja yrittää keksiä jotain parempaa.

Lähteet