Avaa päävalikko

Hikipedia β

13. luukku


SLLippu.png

Valoa pimeyden keskelle! Eräillä tahoilla on hämmästyttävä kyky kääntää raa'at kidutusmurhat lämminhenkisiksi ja kotoisiksi koko perheen tilaisuuksiksi. Niin luterilaisia kuin pohjoismaissa ollaankin, muistetaan silmätöntä syrakusalaista iloisin kynttiläkruunuin. Mutta sillä aikaa kun hoilaamme päivän kuuluisaa tunnussäveltä, voimme tutustua vähemmän tuntemattomiin marttyyripyhimyksiin, jotka hekin saivat surmansa mieltälämmittävän karmeilla tavoilla. Mitään varsinaisia lahjoja ei näillä tyypeillä ollut. Marttyyrit eivät tarvitse.

  • Pyhä Psoriasius Nabatealainen kuoli, kun hänen oma suolistonsa pakkosyötettiin hänelle. Psoriasius ei ollut edes kristitty, vaan toistuvasta etuilusta tuomittu pakana, jonka teloitustapa oli kuitenkin niin hekumallinen, että kirkko kanonisoi hänet kaikesta huolimatta.
  • Lugdunumin Pyhä Ursinia tuomittiin karhujen raiskattavaksi. Jumala kuitenkin teki armossaan tyhjiksi roomalaisten rangaistukset, sillä karhut vain repivät Ursinian kappaleiksi jättäen tämän muutoin neitseellisen koskemattomaksi. Legendan mukaan Ursinia ylisti vielä verisenä lihas- ja elinkasanakin Jumalaa tämän armosta ja hyveellisyydestä, kun oli säästänyt neidon kunnian.
  • Pyhä Panasonicus Antiokialainen ärsytti paikallisia pakanoita (ja kristittyjäkin) väittämällä olevansa täysin synnitön. Hänet tuomittiin kivitettäväksi, ja hän heitti vakaumuksensa mukaisesti teloituksessa itse itseään ensimmäisellä kivellä.
  • Pergamonin Pyhä Masochius tuomittiin kidutettavaksi kuoliaaksi. Herran armosta hän kuitenkin huomasi nauttivansa kidutuksesta ja pilkkasi näin surmaajiaan. Pyhä Masochius poistettiin katolisen kirkon virallisesta pyhimysluettelosta 1960-luvulla. Keskiajalla häntä kunnioitettiin laajalti hyvin ajoitetun perversiteetin suojelijana.
  • Linoleumin Pyhä Antagonia pumpattiin täyteen sulaa lyijyä. Häntä käytettiin myöhemmin useita vuosia kolmisoutujen ankkurina.
  • Pyhä Potutus Aleksandrialainen seivästettiin Arkhimedeen ruuviin. Oikeudenkäynnissä hänen asianajajansa oli anonut armoa sillä perusteella, että Potutuksella oli ruuvit löysällä.

Muistakaa välittää nämä opettavaiset kertomukset myös lapsillenne. Tänäkin vuonna voimme viettää kristillistä joulua vain siksi, että jotkut hemmot mieluummin kuolivat kauheilla tavoilla kuin tekivät järjellisen kompromissin. Paitsi että ei kyllä tosiaan vain siksi voida. Ihan on muualla syyt tässäkin. Ihme vääristelyä jälleen.


Kirjoittanut Napoleon vuonna 2011