Avaa päävalikko

Hikipedia β

16. luukku


Hei taas, kaikki lukijat. Hei. Hei. Olemme nyt joulukalenterissa edenneet siihen vaiheeseen, että aiheet käyvät vähiin, joten meille tuli mieleen, että kaikilla on varmasti jokin kaikkein rakkain joulumuisto. Ohessa lukijoidemme suosikkimuistoja, jotka sijoittuvat Kristuksen syntymäpäivälle. Ja voi miten ainutlaatuisia ne ovatkaan!

Siinäpä jo vienosti hymyää tämä siloposkinen tähtisilmä. Ja koristeetkin ovat niin jouluisen punervat että.
”Vuoden 800 joulu oli ihan erityinen. Ei paavi ollut sentään ikinä ennen kruunannut minua Rooman keisariksi. Piparitkin olivat tosi hyviä, ja söin niitä niin paljon, että tapanina oli vähän huono olo jo. Ja voi, miten sillä kruunulla leikittiin!”
Kaarle
”Jouluna 1066 minä sain Englannin, juuri semmoisen kuin olin aina halunnutkin – no, ehkä kosteutta oli hiukan liikaa.”
Vilhelm
”En muistele kovin suurella lämmöllä vuoden 1261 joulua. En saanut mitään, en edes sitä toivomaani paloautoa. Sen sijaan vietiin silmätkin. Vietä siinä sitten hauska joulu.”
Johannes
”Hyvin elävästi on painunut mieleeni joulupäivä 1989. Minut ja vaimoni teloitettiin, enkä ehtinyt edes käyttää Elenalta saamaani uutta solmiota. Siinä tilanteessa olisi ollut pikkumaista valittaa Bukarestin lumettomuudesta.”
Nicolae

No jopas, onpa sitä ollut ikimuistoisia jouluja! Mutta varmasti sellaisia on tulossa tänäkin vuonna monen monituisessa kodissa. Joten pysykäähän siis kärsivällisinä odotuksessanne ja lujina uskossanne.


Kirjoittanut Napoleon vuonna 2008