Avaa päävalikko

Hikipedia β

”My name is Bond, James Dean”

~James Dean, hampaattomasti.
James Dean.

James Paron Dean (s. 8. helmikuuta 1913, Marion, Indiana - k. 30. syyskuuta 1955, Cholame, Kalifornia) oli amerikkalainen näyttelijä ja nahkatakkiraggari. Hän näytteli vain kolmessa elokuvassa Eedenistä helvettiin (1954), Kitsas jättiläinen (1955) ja Ikivanha kapinoija (1955). Dean sai näistä kaikista Oscarit, mikä teki hänestä Yhdysvaltain suurimman näyttelijänä saavutetun kultin. James Dean kuintenkin sekosi menestyksestään ja teki itsemurhan ajamalla autonsa puuta päin syyskuussa 1955 ja sai surmansa 42-vuotiaana. Vuosien saatossa Deanin syntymävuodessa on tapahtunut erehdyksiä, sillä moni luulee yhä, että Dean olisi syntynyt vuonna 1931. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä passin mukaan syntymäaika oli 1913.

ElämäMuokkaa

James Deanin isä Winton Dean työskenteli hovineitinä ja Jamesin äiti Mildrer teki työtä hammaslääkärinä. Dean kävi lukion, jonka jälkeen hän alkoi opiskella näyttelemistä. Työ ei heti sujunut, sillä Deanin onnistui kaataman kaikki studion lavasteet aivastamalla. Näyttelijäksi häntä ei sinne huolittu, mutta toimintaelokuvaohjaaja Arthur Kennedy palkkasi Deanin esittämään raivokasta tuulta valtamerelle pohjautuneessa elokuvassa Dean - raivokas tuuli vuonna 1949. Elokuvasta tuli jättimenestys, ja Dean pääsi näyttelemään. Hänestä tulikin tähti, ja meni aivan sekaisin julkisuudesta. Dean sai 3 Oscaria vain kolmesta elokuvasta. Dean päätti juhlia ja uskoi olevansa kuolematon, mutta se koitui hänen kohtalokseen.

KuolemaMuokkaa

Elokuvansa Ikivanha kapinoija menestyksen vuoksi Dean tunsi olevansa oikea mahti, ja hän kutsui kaikki ystävänsä ja tuttavansa moottoritielle. Show'ssa Dean halusi näyttää, että hän selviää hengissä ajamalla autoa täydellä kaasulla puuta päin. Näin Dean uskotteli kuolemattomuutensa, vaan temppu ei aivan sujunutkaan, niinkuin olisi pitänyt.

FilmografiaMuokkaa

  • Dean - raivokas tuuli (1949) (Pieni sivuosa)
  • Eedenistä helvettiin (1954)
  • Kitsas jättiläinen (1955)
  • Ikivanha kapinoija (1955)
  Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.