Ketään ei kiinnosta
![]() |
Voi olla, että tämä artikkeli on syvältä, mutta se on ryöstetty muun kielisestä Uncyclopediasta vaihtelevantasoisella menestyksellä. Varasta itse paremmin! |
Ketään ei kiinnosta on diktaattorien, despoottien, demokratioiden ja wikien ylläpitäjien suosima käytäntö. Sitä voitaisiin pitää pahimpana yleismaailmallisena uhkatekijänä tänä päivänä, jos kellään olisi annettavana edes puolikasta puupenniä jostain "yleismaailmallisista uhkatekijöistä".


Juuret antiikin Kreikassa
Käytäntö sai aikanaan alkunsa länsimaisen sivistyksen kehdossa, antiikin Kreikassa, kun joku halusi tehdä jotain mutta kukaan ei halunnut tehdä mitään asian eteen tai jotain. Näin on arveltu jatkuneen aika pitkään aina siitä, kun Mesopotamiassa oli Aabraham, siihen, kun Rooma romahti, joten aika varmasti se alkoi antiikin Kreikassa. Ketään ei oikeasti kiinnosta selvittää tuollaisia nippelitietoja.
Joku sen varmaankin aloitti, varmaan joku jolla oli paljon auktoriteettia, joten sanotaan nyt vaikka Zeus. Hän oli sentään ylijumala, joka piti kreikkalaisia rautaisessa otteessaan tai jotain ja visko salamia ja sitten kreikkalaiset oli surullisia. Zeusta vaan ei kiinnostanut, Zeus nussi vuohia.
Yleistyminen
Kreikan jälkeen tuli Rooma, ja Roomassa ei tykätty kristityistä. Kristyt tahto elää, mutta roomalaiset heitti ne leijonille.
Ja kun Rooma hajosi, täytyi jonkun muun tulla löylyttämään barbaareja tai jotain, siitä on maininta Raamatussakin tai jossain, mutta kukaan ei näyttänyt pystyvän tekemään sitä mitä sitten pitikään tehdä ja tätä pidetään aika yleisesti (luulisin) pimeän keskiajan alkuna.
Jotkut päätti sitten siinä että ne ois niinku herroja ja lordeja ja tallo talonpoikien varpaille, murskas niitten häntäluita ja alisti niitä ja siitä sitten alko se keskiaika. Ja ne juntit ei tahtonu vaan palvella muita mutta ketään ei kiinnostanut. Sitten niitä ruoskittiin aika rajusti.
Kaikki päätti sen jälkeen melkein kuin yksissä tuumin, että juutalaisia pitää vihata. Juutalaiset sitten väitti, ettei ne oo tehny mitään, mutta ketään ei kiinnostanut. Ja espanjalaiset potki ne ulos maastaan ja muslimit lähti samalla oven avauksella.
Sitten tuli noitien aikakausi ja noidat kiros kaikkia. Ja sitte ne selitti että "Ohoh, se oli ihan vahinko!" tai että "Mitä te sekoilette? En minä ole noita", mutta ketään ei kiinnostanut ja noidat poltettiin.
Ja noitien jälkeen ranskalaiset tympäänty niitten monarkiasysteemin siellä, mutta monarkkiapa ei kiinnostanut, ei yhtään. Marie Antoinettekin sanoi vaan, että "Ai, ihmisillä ei oo leipää? Ja miksihän vitussa ne siitä mulle valittaa?" Se teki ihmiset tosi myrtseiks tai jotain ja seuras vallankumous.
Joskus niihin aikoihin Britanniassa sitten keksittiin verottaa Amerikan siirtokuntia ihan kunnolla. Ja ne siirtomaalaiset päätti, että Britaniahan ei kiinnosta ketään ja aloittivat sodan nekin.
Asioita sattuili Euroopassa ja siinäpä se pääpiirteissään.
Viime vuodet
Joukko alkuasukkaita asusteli Ameriikassa ja ne omisti sen paikan, mutta ketään ei kiinnostanut. Hallitus sääti lain, että valkolaiset sais ottaa kaiken maan niiltä ja valkolaiset otti kaiken maan niiltä ja anto vastalahjaks joukon hirveitä sukupuolitauteja.
Orjat ei oikein tykänny kun niitä hakattiin ja pakotettiin töihin. Niitä ruoskittiin kanssa aika rajusti ja huutokauppailtiin. Hallitus oli yhtä mieltä siitä, että mustat ei kiinnostanu ketään ja jätti sitten niiden kansalaisoikeudet välistä.
Syttyi sisällissota tai jotain.
Irlantilaiset perunanenät sairastu siellä kylmässä missä ne nyt asuivatkaan ja muuttivat lämpimämpään Ameriikkaan, mutta ketään ei kiinnostanut että ne oli nälkäisiä ja kaikki vaan sano että "Irkkujen toiveisiin ei mukauduta". Hallitus oli jo päättänyt etukäteen, ettei irlantilaiset kiinnosta ketään. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessakin lukee että "Kaikki ihmiset, paitsi irkut, on luotu tasavertaisiksi ja ovat saaneet Luojalta Oikeuksia, joita kukaan ei voi heiltä pois ottaa, paitsi irkuilta voi (ihan vain selvennyksen vuoksi). Eikä kellään ole lupaa antaa oikeuksia niille perkeleen irkuille!"
Karl Marx laitto kommunismin vireille, mutta ketään ei kiinnostanut niiden saksalaisten touhut siihen aikaan.
Titanic veti pohjaan puolet matkustajistaan vai paljonko nyt vetikään, mutta ketään ei kiinnosta vieläkään. Oikeasti ei kiinnosta. Sori vaan, Jack, ei kiinnosta.
Siitä seuras sitten koko joukko asioita, jotka oli jotain oikeuksia ja että kuka saa äänestää ja kenet lynkataan.
Sitten syttyi sota Euroopassa. Tuli iso lama ja ihmisiä kuoli pilvin pimein. Hitler alkoi teurastaa juutalaisia, mutta ketään ei kiinnostanut ja Amerikkakin vain tahtoi lopettaa sen laman.
Kohta kaikki kuitenkin tajus, että Hitler tosissaan teurastaa niitä juutalaisia siellä, eikä ketään kiinnostanut se ettei ketään ollut kiinnostanut.
Juutalaiset sai sitten "oman" maansa ja alkoivat tappaa palestiinalaisia, mutta tää ei taas kiinnosta, tää ei kiinnosta yhtään ketään. YK ei anna palestiinalaisille niiden omaa maata, mutta mitä sitten? Palestiinalaiset ehkä kaikkein vähiten kiinostaa ketään.
Hipit sitten alkoi kutea ja protestoida ja piikitellä itseään ja sitä rataa, mutta kukaan ei ollut huomaavinaankaan niitä. Sen jälkeen tapahtui taas monia juttuja, mutta ketään ei kiinnosta yksikään niistä, paitsi ehkä se mitä kävi silloin 9/11. Lähde? Vitsi vitsinä.
Tämä päivä ja tulevaisuus
Kun levisi se huhu, ettei Irakissa olekaan joukkotuhoaseita, eikä miehittäjillä ollut mitään syytä olla siellä, George W. Bushin kerrotaan sanoneen "Ketään ei kiinnosta kuitenkaan, ei tule koskaan kiinnostamaan".
Jotain piti tähän väliin sanoa siitä jostain paavijutusta siellä jossain toisessa maassa, mutta nyt ei kyllä kykene muistamaan. Moni ihminen oli joka tapauksessa surullinen, mutta vielä useampaa ei kiinnostanut alkuunkaan.
New Orleansissa riehui joku nainen tai jotain ja Kanye West pissi housuun mutta ketään ei kiinnosta.
Joku teki ison joukon hyviä muokkauksia Hikipediaan, mutta ylläpitäjät päättivät, ettei ketään kiinnosta ja bännivät muokkaajan.
Joku tyyppi jossain tappoi itsensä 1500 ihmisen edessä suorassa tv-lähetyksessä, mutta ketään ei kiinnostanut edes sen vertaa, että joku olisi tehnyt asialle jotain.
[aseta nimesi tähän] saattaa kuolla pian, mutta ketään ei kiinnosta.
Antti Tuisku tekee vieläkin musiikkia, mutta... en kyllä jaksa enää.
Henkilöitä, joita kiinnostaa
‑