Avaa päävalikko

Hikipedia β

Kurt Gödel

Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Kurt Gödel.


Kurt Gödel yhteiskuvassa aivojensa (sis.) kanssa

Kurt Friedrich Gödel eli Pikku G (19061978) oli varsin mukiinsa menevän näköinen itävaltalaissyntyinen matematiikan ja logiikan tutkija. Hänen tutkielmansa osoittavat, että myös mies voi olla naista etevämpi logiikassa, vaikka G onkin toistaiseksi ainoa tunnettu poikkeus. Hänen esittämänsä epätäydellisyysteoreeman mukaan Wikipediaa täydellisempää tietosanakirjaa ei ihmisvoimin voi rakentaa. Tuolloin ei tosin tunnettu vielä simpanssi-nimistä apinalajia, joten tässä suhteessa hänen tutkimuksensa ovat hieman vanhentuneet. Aksiomaattisen todennäköisyysteorian kehittäneen venäläismatemaatikko Kolmogorovin mukaan simpanssi voi kirjoittaa koko Shakespearen tuotannon, kunhan sille annetaan tarpeeksi aikaa. Ja oletettavasti myös jotain, jolla kirjoittaa.

ElämäMuokkaa

Gödel pääsi jo nuorena mukaan Wienin piirileikkeihin, joista myöhemmin kuitenkin erkani kyllästyttyään piirileikeissä esiintyneeseen yltiöpositiiviseen ja -positivistiseen asenteeseen. Hän myös inhosi leikkien taustamusiikin tuottamiseen käytettyä loogista posetiivia. Piirileikkien asemesta Gödel päätyi solmimaan platonisen suhteen koko maailmankaikkeuteen. Gödel alkoi kuluttaa aikansa kiistelemällä tuttaviensa kanssa todellisuuden olemuksesta aina toiseen maailmansotaan asti. Tuolloin Adolf Hitler esitti oman, lopullisen näkemyksensä todellisuudesta, ja Gödel vastasi lähtemällä Yhdysvaltoihin.

Gödel suhtautui suuriinkin elämänmuutoksiin loogisen tiedemiehen tyyneydellä: anoessaan Yhdysvaltojen kansalaisuutta hän katsoi parhaaksi varoittaa maanmiestään Oskar Morgensternia siitä, että hänen keksimänsä mallin avulla voitaisiin Yhdysvaltoihin perustaa diktatuuri, joka olisi täysin maan demokraattisen perustuslain mukainen. Lisäksi hän uskoi omenamatojen hallitsevan telekineettisiä kykyjä ja pelkäsi kastelukannujen maailmanvalloitussuunnitelmia.

Vuonna 1977 Gödelin vaimo Adele vammautui, eikä voinut enää laittaa ruokaa. Gödel ei suostunut kuitenkaan ottamaan vastaan ravintoa keneltäkään muulta, koska loogikkona oletti, että muut yrittäisivät myrkyttää hänet. Hän nääntyi nälkään vuonna 1978.

Katso myösMuokkaa

  Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.