Ludwig van Beethoven

Ludwig van Beethoven (16. joulukuuta 1770, Bonn – 26. maaliskuuta 1827 Wien) oli saksalainen klassisen musiikin säveltäjä. Hänen aikanaan Euroopassa elettiin suurten muutosten aikaa, mikä heijastui myös taiteeseen. Musiikissa oli tapahtunut voimakasta kehitystä edeltäneinä vuosikymmeninä, ja van Beethoven oli onnellisessa asemassa tässä historiallisessa tilanteessa. Hänen ei tarvinnut kuin odottaa ja antaa asioiden edetä omalla vääjäämättömällä painollaan. Mozart ja Haydn olivat luoneet monien muiden uudistajien ohella aivan uudet musiikilliset standardit. Sävellystyyli oli muuttunut ratkaisevasti barokin ajoista, ja uusia soittimia oli tullut kuin sieniä sateella (mm. klarinetti ja... öh, no, jotain.. Ai niin! Piccolohuilu!). Johann Sebastian Bach ja Georg Friedrich Händel olivat jättäneet valtavan musiikkiperinnön, josta riitti ammennettavaa runsaasti uudistajillekin. Tästä musiikin boolimaljasta oli tullut ehtymätön lähde van Beethovenille. Hän nautti maittavia jälkisnapseja myös Mozartin ja Haydnin musiikista. Hik.

Beethoven harrasti myös piirtämistä. Keskittynyt ilme kasvoillaan hän jäljentää parittelevia variksia takapihallaan.

Lapsuus

Beethovenin lapsuus oli ennemminkin lapsus hänen vanhemmiltaan. Vaikka he aivan hyvin musiikinhistoriaa etukäteen lukeneina tiesivät, että Ludwig-pojasta on tuleva suuri säveltäjä, he tästä vähääkään piittaamatta eivät laittaneet

Beethovenilla oli tapana lintsata kotitöistä soittoläksyjen varjolla.

poikaa lakimieskouluun, niin kuin perinteisesti on ollut tapana suurten säveltäjien nuoruudessa, vaan antoivat pojan lorvia yökaudet kuusivuotiaasta asti ylhäällä pianoa pimputtamassa. Näin siitä huolimatta, että erityisesti Ludwigin isä oli tunnetusti kunnollinen ja tarkka mies, joka huolehti perheestään moitteettomasti ja antoi tilipussin aina lyhentämättömänä vaimolleen. Siis rahoineen.

Vanhempiensa vastustuksesta huolimatta Ludwig kierteli kaupungilla soittamassa viulua kaduilla ja punaisten lyhtyjen kortteleissa muka ansaitsemassa rahaa, vaikka kotoa sai viikkorahaa joka päivä. Hän ei myöskään ulkoiluttanut tarpeeksi nuorempia veljiään vaan mesosi ikävästi ikätovereiden kanssa barrikadeilla ja baarikaapeilla toverillis-poliittisessa ilmapiirissä. Tästä vanhemmat haukkuivat häntä usein ja saivat takaisin samalla mitalla milligramman tarkkuudella. Naapurit tallensivat näitä haukkumistilanteita paljon, ja niistä koottiin paljon myöhemmin kuvauksia, jotka muutettiin eläviksi aikoinaan. Ei ollut Beethoveneja tuolloinkaan karvoihin katsomista.

Nuoruusvuodet

Täytettyään kuusitoista Ludwig karkasi Mozartin luo ottamaan selvää, mikä oli sinänsä harvinaista. Tavattuaan säveltäjämestarin kuulatehtaallaan maistelemassa Ludwig huomasi tämän nauttineen kuulia niin paljon, että totesi Modun sittenkin olevan cool, vaikka huhuttiin, että tämä oli pelkkä nörtti. Mozartin kuula suussaan tuskin olisikaan voinut olla toista mieltä.

Mozart oli Beethovenin käynnin jälkeen lievästi sanottuna sekaisin.

Yhdessä he improvisoivat soivat impromptut, ja Beethoven lähti tyytyväisenä kotiin, koska hänen äitinsä oli lähdössä lentomatkalle, tosin varaa oli vain menolippuun. Palattuaan Bonniin Ludwig opiskeli ahkerasti ja soitti minkä jaksoi. Liittymää hän laskun eräännyttyä vaihtoi tämän tästä.

Kehitys säveltäjänä

Edeltäjiensä viitoittama musiikki ei kuitenkaan riittänyt van Beethovenille, vaan hän ilmoitti musiikinopettajilleen (Johann Neefe, Antti Eräsalo) haluavansa oppia musiikista kaiken mahdollisen rikkoakseen siihenastiset käsitykset ja tottumukset perin pohjin. Näin tämä klassisen musiikin suuri häirikkö ei halunnut antaa edeltäjiensä levätä postuumisti laakereillaan vaan dumppasi heidän luomansa ideaalit ja kehitti tilalle omansa. Itsekästä? Siinä mielessä hän muistuttaa erehdyttävästi alun perin suuresti ihailemaansa tuon ajan tunnetuinta ranskalaista upseeria ja vatsa-rinta-liikkeen johtajaa, joka sittemmin sai väärän lääkityksen seurauksena megalomaanisia päähänpistoja ja ylipaavillisia kruunajaishaaveita historiasta erittäin hyvin tunnetuin seurauksin, mistä vasta Venäjän viileä ja tervehdyttävä ilmasto sai hänet osa-aikaisesti selviämään.

”

Allons enfants de la patrie, le jour de gloire est arrivé...

”

Muutama ranskalainen palaamassa vallankumoukselliselta matkalta kotiin.

Tältä ajalta on peräisin Beethovenin arveluttava taipumus ranskan kielen käyttöön äidinkielensä saksan sijaan, ja tätä esimerkkiä ovat monet hänen jälkeensä tulleet säveltäjät seuranneet. Ratkaisu oli sangen poikkeava, koska Ranskasta ei ollut tullut yhtään merkittävää säveltäjää, paitsi heidän Saksasta kaappaamansa Christopher Willibald Glück (Glückligherweise), eivätkä Beethovenin suuret edeltäjät Bach ja Händel kulkeneet Ranskassa missään tapauksessa muuten kuin henkeään pidättäen. Händel saattoi hengittää itse asiassa vasta Englannissa. Ranskalaisista musiikki oli parhaimmillaan intellektuaalisen dialogin palveluksessa (mihin saksalaiset eivät kyenneet), joten lauluissa ainoastaan sanoituksella oli merkitystä. Orkesterimusiikissa tunnetusti ei ole sanoja esitysmerkintöjä lukuun ottamatta, joten niiden intellektuaalis-filosofinen välinearvo oli sangen vähäinen.

Ilmiö havainnollistuu pätevästi Beethovenin sänkynsä alle piilottamista ja partaa ajaessaan vimmoissaan ikkunasta ulos paiskaamista luonnoslehtisistä ja keskustelukirjoista, joita hän Saksan Musiikillisen Työväenpuolueen (Deutsche Musikarbeiterpartei) hämäämiseksi kävi mainitulla romaanisella kielellä. Vasta kypsällä kuurolla iällä hän hylkäsi italian allegro molton ja ranskan trés viten ja ryhtyi määrätietoisesti käyttämään vain saksaa mm. sävellystensä esitysmerkinnöissä, koska ei enää ollut pelkoa, että hän joutuisi kuulemaan perästä, kuten sanonta kuuluu. Tästä oli se hyöty, että hänen sävellyksiään alettiin ymmärtää Saksassakin ja asiasta innostuneina saksalaiset alkoivat näin romantiikan aikakauden alkaessa viettää ns. pitkien suukkojen yötä joka vuosi kristallilaseja kilistellen tämän syvällisen saksalaista kulttuuria suunnattomasti rikastuttaneen oivalluksen ja saksalaisen musiikin elintilan vapauttaneen muutoksen johdosta.

”

Aha, sehr schön: allegro, also schnell. Verstanden.

”

Klassismi ja romantiikka

Beethoven omisti alun perin kolmannen sinfoniansa Napoleonille, mutta perui omistuksen raivoissaan, koska tämä alkoi pukeutua yhä feminiinisemmin.

Vihdoin, saatuaan edeltäjiensä työn lähes mitätöidyksi, Beethoven katsoi ajan koittaneen. Hän aikoi räjäyttää koko pankin. Hän aikoi syöksyä kuin jättilintu päin torneja, Mozartin ja Haydnin maailmaa syleilevän kaupallisen keskuksen institutionaalista hegemoniaa.

Tämä manööveri vaati huolellista suunnittelua. Koska sen ajan orkesterit eivät olleet valmiita musikaaliseen attentaattiin, täytyi Ludwigin valmistella niitä kirjoittamalla pari harjoituskappaletta. Nämä tunnetaan nykyään ensimmäisenä ja toisena sinfoniana. Niiden suunta oli jo sangen pahaenteinen, mutta kukaan ei aavistanut, mitä oli tulossa.

Tuntien vanhan sumerilaisen sanonnan kolmas kerta toden sanoo Beethoven antoi sitten kynänsä laulaa, ja kolmas sinfonia Ess-duuri oli valmis tuhoamaan kaiken siihen asti saavutetun. Tämä aikansa ydinlataus toimi mitä parhaan täsmäaseen tavoin, eikä sen jälkisäteilystä ole sittemmin toivuttu. Se aiheutti pysyviä muutoksia useiden säveltäjien ituradassa, ja heidän kantasolunsa saivat uuden geenin. Enää koskaan ei kukaan voinut säveltää sinfoniaa Ess-duurissa joutumatta tämän kaikkien sinfonioiden äidin kanssa vääjäämättömästi alakynteen. Sankarillisesti Beethoven, tuo uuden musiikin kenraali, johti tulevan ajan airuena tulevia säveltäjäsukupolvia vielä kauan kuolemansa jälkeen, ja tämän jättiläisaskeleet kaikuivat monien korvissa aina Uralilta Gibraltarille ja Nordkappilta Maltalle. Letkein kääntein hän heitti manttelinsa ilmaan jäämättä katsomaan, kenen harteille se kenties putoaisi, vai joutuisiko suutarin vaatekaappiin. Suorastaan sankarillista.

Beethoven ihmisenä

Aina ei oltu varmoja siitä, oliko tuo epämääräinen olio ihminen. Töykeä, eristäytynyt, piikikäs ja rumakin hän oli, hygieniasta piittaamaton. Tämä on tietenkin valheellista propagandaa, jota levittivät rappiolliset tahot kateus motiivinaan. Tosiasiassa Beethoven oli mitä rakastettavin olento – olihan hänen lapsuutensakin ollut sangen onnellinen ja tasapainoinen. Hän ei suinkaan asunut epämukavassa poikamiesboksissa vaan kuninkaallisessa sviitissä hänen majesteettinsa Itävallan keisari palvelijanaan. Yhdessä he usein musisoivat, ja Beethoven antoi oppitunteja jopa säveltämisessä hänen majesteetilleen, joka huilaili mielellään tai oikeammin huilullaan. Useimmiten hänen keisarillinen korkeutensa joutui istumaan toimettomana Beethovenin vimmaisesti kirjoittaessa nuottejaan ja iskiessään pianonsa koskettimia kesken kuninkaallisen oppitunnin. Joskus hän suorastaan käski monarkin poistua Crescentillään, että saisi työskennellä rauhassa. (Huomaa tarkoin, rakas lukijamme, tämä verbimuoto, joka ilmaisee varsinaisesta työn tekemisestä käytettävää näennäismuotoa eli feikkaamista. Beethoven ei siis oikeasti tehnyt työtä, ainoastaan työskenteli. Savolaisessa kielenkäytössä ilmaisu tarkoittaa päinvastoin teeskentelyä)

Maaseudun rauhaa kammotti häntä, eikä häntä saanut sinne kirveelläkään. Tosin eihän siinä ollut edes pyöriä. Erikoisinta Beethovenin sosiaalisessa statuksessa oli kuitenkin, että hän on tiettävästi historian ainoa säveltäjä, joka oli yksinhuoltaja. Tämä tarkoittaa, että hän huolsi sinfonioitaan ja päivitti niitä julkaisemisen jälkeenkin. Hänen edesmenneen veljensä pojan Karl van Beethovenin asuessa luonaan joitakin aikoja Ludwig koki olevansa uuden kasvatuksellisen tieteenalan luoja. Poika kuitenkin kyllästyi kiillottamaan sedän sävellysten kansilehtiä ja karkasi armeijaan. Tämä osoitti, kuinka kiittämätön Karl oli; setähän oli mitä lauhkein ja lempein olento, joka ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. Mutta norsut olivatkin jo toinen juttu.

Pitäkää te vain kaikin mokomin niin helkkarin hauskaa, minä painun rustaamaan vielä pari vieläkin myöhäisempää jousikvartettoa! Ei niin, että olisin mitenkään katkera...

Ilkeät puheet Beethovenin kuuroudesta ovat tuulesta temmattuja. Itse asiassa hän ei suinkaan ollut kuuro, ainoastaan hänen välikorviensa värekarvat eivät karvan vertaa välittäneet kuuloaistimuksia tiettyä astetta pitemmälle välitysneuvottelujen katkettua tuloksettomina, mutta mielessään hänen kuulonsa ja kuullun ymmärtämisensä oli täydellistä toisin kuin monilla, joiden värekarvat toimivat, mutta kuultu ei aiheuta vastaavasti tarkoituksenmukaista responssia aivojen kortekaalitason elektrokemiallisissa osissa kuuloalueella. KUULITTEKO? Musiikin kuuleminen mielen tasolla mahdollisti säveltämisen korvien sanottua yhteistyön pysyvästi irti. Samoin puheet kuulotorven käytöstä ovat pelkkää legendaa. Sen sijaan kuullun ymmärtämistorvi oli ahkerassa käytössä, ja hän paiskoi sillä huoneessa olijoita sitten, kun tuolit olivat loppuneet. Näin kuluivat Ludwigin iltapäivät leppoisissa merkeissä toinen toisensa jälkeen.

Naimisiin Beethoven meni useasti mutta vain ideamaailmassa. Tämä oli kuitenkin täysin rinnastettavissa todellisuuteen, sillä jesuiittain opit ideamaailman ja reaalimaailman ykseydestä olivat Beethovenista täyttä totta. Reaalimaailmassa hän purki useita kihlauksia, mutta koska nainen ei sanonut kihlauksen olevan nyt purettu, vaikka antoi sormuksen takaisin sen antajalle, katsoi Beethoven kihlauksen olevan edelleen voimassa ideamaailmassa ja siis myös reaalimaailmassa.

Hänen ainoiksi lapsikseen jäivät ideamaailmasta reaalimaailmaan kynän ja paperin avulla synnytetyt lukuisat sävellykset ja luonnokset, joiden määrätön määrä on edelleen määrittelemättä. Jossain määrin hankalasta luonteestaan huolimatta hänellä oli pieni mutta sitkeä joukko uskollisia ystäviä, jotka auttoivat ja sietivät häntä loppuun asti. Mutta voi sitä iloa ja riemua sen jälkeen.

Kuolema

Avovankkureissa itsepäisesti matkustava Ludwig sai lopulta keuhkokuumeen, minkä vuoksi hän halusi aina vaihtaa uudet keuhkot (vrt. nyk. autokuume, –toim. huom.). Koska hän tässäkin katsannossa oli selvästi aikaansa edellä, joutui hän taas pettymään, vaihtaminen kun ei ollut mahdollista sen ajan tekniikalla ilman suurehkoja hengitysvaikeuksia. Lisäksi häntä rasitti tuon ajan yleisen tavan mukaan runsain määrin nautittu lyijy, joka kertyi elimistöön usein kaksintaistelujen yhteydessä. Koska kyseessä on erittäin raskas alkuaine, on ymmärrettävää, että se aiheutti raskaan mielialan, ja Beethoven olikin loppuaikoinaan suorastaan lyijystä raskaana. Beethoven kävi ainoat kaksintaistelunsa tiettävästi itsensä kanssa, mutta niitä jatkui läpi elämän. Näin ollen lyijyn osuus hänen ominaispainostaan oli varsin huomattava. Viimeisenä lyijynharmaana, sateisena iltanaan hän meni teatteriin, jossa esitettiin Viimeinen voitelu ja Ehtoollinen. Käytyään läpi seremonian Beethoven totesi farssin olevan ohi ja antoi henkensä.

Kuolinnaamiot tehtiin metallista jo ennen metallimusiikin syntyä.

Lopullisesti kuolema varmistettiin, ei tällä kertaa ruumiin avajaisilla, vaan laittamalla Ludwigille kuolinnaamio, joka paljastaisi, jos hän vain muita huijatakseen pidätti hengitystään (vrt. Bach ja Händel). Kun maski oli poistettu, hänen kaalinsa avattiin sen selvittämiseksi, miksi hän oli niin musikaalinen. Tällöin todettiin ensiksi, ettei hänellä ollutkaan lakkia päässä, ja oli siksi sairastunut niin vakavasti, että oli kuollut. Olkoon tämä opetukseksi kaikille kylmässä ilmanalassa eleleville nuorille, jotka eivät pidä lakkia päässä. Sen sijaan, että lakki olisi löytynyt, havaittiin aivot, mikä on harvinaista taiteilijoilla, jotka keski-ikään ehdittyään yleensä jo olivat juoneet aivonsa pellolle, mikä raivostutti maanviljelijöitä. Patologien varomattoman ja kevytmielisen asenteen vuoksi heidän tehdessään Beethovenin aivoista levitettä leivilleen pääsi toimenpiteen aikana jotain salamannopeasti vilahtaen karkuun Beethovenin päästä. Kuului vain naurua, ja sanat: ”Sain sen! Kymppi on minun. Minusta tulee suurin ja kaunein!”

Tämä tapaus herätti suurta huomiota, ja siitä on kiistelty tähän päivään asti.

Muuta

Beethovenin hiuksia on edelleen jakelussa monissa alan liikkeissä. Niistä muodostuu kilometrin pituinen ja metrin paksuinen jättikuontalo. Tämä todistaa pätevästi, että gelatiini- ja keratiinipitoiset kudokset jatkavat kasvuaan vielä kuoleman jälkeen, mikä on sinänsä sarkastista kaljuja säveltäjiä kohtaan. Heitä kuitenkin lohduttakoon tieto, etteivät järki ja tukka viihdy samassa päässä. Mutta harvoin on onnistuttu tutkimaan, miten toisen pään karvoituksen laita on. Toisaalta tällä perusteella voisi myös väittää, että hiuksekkaiden säveltäjien musiikki on sieltä toisesta päästä. Asian paradoksaalinen luonne edellyttää musiikkiarkeologista lisätutkimusta.

Beethovenin pianoissa oli mielenkiintoinen oheislaite, joka kytkettiin lennossa pianon oratorioväylään. Tämä puristettiin sitten niiden hampaiden väliin, jotka sijaitsevat eri leuoissa. Näin kovakorvaisempikin muusikko saattoi kuvitella kuulevansa omaa soittoaan, eikä enää tarvinnut ihmetellä, mihin muut kuulijat olivat kadonneet syyn täten selvitessä myös muusikolle itselleen. Tosin puutteellisen designin vuoksi lasileukaiset muusikot eivät saaneet leukaansa mahtumaan kyseiseen oheislaitteeseen alapurimen kolkuttaessa jo lattiaa, ja näin heistä ei koskaan tullut pianisteja, ainoastaan oopperan kummajaisia.

Teokset

Mielisairaanhoitaja Raisiossa laulamassa Beethovenin sinfonioista kertovaa populäärimusiikin kappaletta.

Sinfoniat

• no. 1 C-duuri – Alkaa hyvin epäsovinnaisesti viitossoinnun duuriseptimillä, mikä pöyristytti muun muassa Haydnia, mutta pyöristytti Beethovenin lompakkoa. Raha ratkaisee.

• no. 2 D-duuri – Tässä sinfoniassa vauhti vain paranee. Kuulijoille annettiin selvä vihje tulevista muutoksista, mutta sekin oli vielä hämäystä.

• no. 3 Es-duuri – Maailman ensimmäinen nykyajan mittojen mukaan täysimittainen sinfonia. Tällä sävelpommilla Beethoven räjäytti musiikkipankin, ja aiheutti pysyvän häiriötilan, jonka jälkimainingit vellovat yhä edestakaisin universumissa. Jopa Mozartin Jupiter-sinfonian kiertorata muutti suuntaa pysyvästi tämän takia. Sinfonian hitaasta osasta plagioi Hintriikka Peltoniemi tunnetun surumarssinsa, koska kykeni hyppäämään kyytiin sen puuskuttaessa ylämäkeen. Tässä osassa on myös ahtokulkuun sävelletty kaksoisfuuga, koska Beethovenilla oli nuottipaperi tuolloin vähissä.

• no. 4 B-duuri – Tämä Pohjan Akaksi kutsuttu sinfonia on omistettu Thorille ja Väinämöiselle. Sittemmin Nordea(Pohjan Akka) yritti monesti Sammon ryöstöä vaikka ukkosen voimalla kunnes Fortum(Väinämöinen) onnistui siinäkin.

• no. 5 c-molli – Tämä sinfonia osoittautui kohtalokkaaksi, sillä sen alkuteemaa (_ta-ta-ta-taaaaa!!!!!!!!! _Ta-ta-ta-taaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!!!!!!! jne.) kuulee nykyäänkin niin paljon, että muutkin kuin Beethoven ovat vaarassa kuuroutua. Teosta pidetään täydellisimpänä sinfoniana Jupiteria myöten. Monet eivät kylläkään ole kuunnelleet sinfoniasta muuta kuin tämän alkuteeman. Sen suuntaa antava merkitys on kuitenkin niin vahva, että useimmille siinä on koko sinfonia pähkinänkuoressa. Myöhemmin keksittiin tarkoitukseen sopiva pähkinänsärkijä. Se tunnetaan nimellä Note Cracker Suite, ’nuottibusteri’.

• no. 6 F-duuri – Sinfonian lempeä luonne ja maalaiselämää (v)ihannoiva pastoraalisuus antavat viitteitä Beethovenin suhteista kirkollisten piirien pyörteisiin. Hän suoritti pastoraalitutkinnon vain tätä sinfoniaa varten. Toinen osa on puro, Bach, jonka virran soljunnassa lepää kuin puiston suihkulähteessä. Neljännessä osassa, myrskyssä, yleisö saa osansa sadekuurosta. Se manataan konserttitilaisuuteen antamaan muuten kuivalle teokselle kosteita unelmia. Tästä syystä on kontrabassoissa tänäkin päivänä jemmattuna painevesipistoolit. Älkää siis menkö niiden lähelle konsertissa.

• no. 7 A-duuri – Tästä sinfoniasta Beethoven sanoi: ”Olen Pahus, joka vuodattaa krokotiilinkyyneleitä saadakseen levätä sointujen hoivissa.” Teoksen viimeinen osa on hyvin alkukantainen. Tahdit toisiinsa sotkevan läpitunkevan rytmiaiheen kyllästämä. Se dominoi kokonaisuutta niin, että loppujen lopuksi on aivan yhdentekevää, mitä sinfoniaa soittajat esittävät, edeskö samaa keskenään. Rytmi puskee kaiken yli ja huumaa yleisön, joka huojuu sen tahdissa sivuille. Tästä ei hevillä irti pääse. Sen tahdissa voi keinua kellonkin ympäri.

• no. 8 F-duuri – Tämä teos on kuin olympolaisten jumalien ivanaurua koko maailmalle. Toinen osa on ihan oikeasti pilkkalaulu Metzelin keksimälle metronomille. Beethoven itse kun piti tavattomasti epätasaisesta rytmistä ja tempoili jatkuvasti orkesterin edessä. Housujaan ylös ja alas.

• no. 9 d-molli – Suuri kuorosinfonia, Beethovenin oraalinen fantasia, siis oratorio, oodi ilolle ja joutsenlampi. Umpikuuron miehen viimeinen äänitys. Tähän teokseen päättyi Beethovenin tahtisauvan koputtelu lattiaan, ja soittajat saattoivat siirtyä turvakengistä taas sandaaleihin. Kesken kantaesityksen yleisö nousi (osa luuli esitykseen päättyneen ja lähti kotiin) ja rupesi kiivaasti aplodeeraamaan, mutta sitä Beethoven ei ottanut kuuleviin korviinsa, mikä on korvaamaton kielikuva, koska kuulevia korvia hänellä ei enää ollut.

Peräkammarimussiikki

• Beethoven sävelsi Haydnin jousikvartetoista lievästi sanottuna laajennettuja versioita. Näissä hän laittoi soittajat todella tekemään töitä palkkansa eteen, mokomat viulunvinguttajat. Myöhäiskvartetoiksi kutsutaan teoksia, jotka saapuivat kustantajalle joskus liiankin myöhään. Osa näistä teoksista on niin moderneja, ettei niiden ymmärretyksi tulemisen aika ole koittanut vieläkään.
• Runsaasti musiikkia erityyppisille kokoonpanoille

Konsertot

• kuusi pianokonserttoa, joista yhden Beethoven muunsi salakavalasti viulukonsertoksi, mutta nytpä sekin tuli ilmi, kiitos hikipedanttisten musiikkiarkeologiemme väsymättömän kaivelutyön.

Alkusoitot

• Useita näytelmä- ja ooppera-alkusoittoja, kuten Koirolan-, Leonoora-, Fidel- ja Egomonttu- alkusoitot.

Oopperat

• Fidelio, joka kertoo erään Karibian saaren asukkaiden castraatiosta.

Pianomusiikki

• 32 sonaattia – Jotkut sonaatit, kuten ”Waldstein”, no. 21 C-duuri, olivat niin suuria, että niitä varten Beethoven tilasi suurempia pianoja. Siis yksi piano/sonaatti. Roudareitten palkkiot kasvoivat huomattavasti.