Avaa päävalikko

Hikipedia β

Markku Aro

Markku Aro ja Mauno Koiviston sisarukset Luxemburgissa vuonna 1969 esittämässä kappaletta Tie kuuteen eiliseen.

Markku Aro (oik. Markku Epäilevä-Tuomas Puputti; (s. 3. helmikuuta 1950 Mouhijärvi) on suomalainen mies, joka on tehnyt elämäntyönsä laulamalla mikrofoniin vuodesta 1968 alkaen. Ylijumala Toivo Kärki käski oitis Puputin ottaa käyttöönsä taiteilijanimi Markku Aro, jotta kaikki tulisi sujumaan paremmin. Tästä ei jälkikäteen tarkasteltuna ole lainkaan kiistatonta näyttöä, mutta taiteilijanimi Markku Aro on pysynyt keikkaelämässä kiinni näihin päiviin saakka. Markku Aro on kotimaisen iskelmätaivaan leipäpappi ja kyyninen esiintyjä, joka usein katkerana pohdiskelee sitä ettei tullut hankkineeksi kunnon ammattia.

Sisällysluettelo

1970-lukuMuokkaa

1970-luku on jäänyt historiaan Markku Aron parhaimpien levytysten vuosikymmenenä. Aro oli erityisen tuottelias juuri 1970-luvun alkupuolella. Aikakirjoihin merkityiksi tulivat mm. seuraavat levytykset:

  • Etsin kunnes köyrin sun
  • On liian vähän haureudelle aikaa
  • Takaatakaatakaatakaatakaa-taa (yhdessä Ilkka Hemmingin kanssa)

Lisäksi Aro esiityi kernaasti MTV Oy:n Kiveskasvot-ohjelmassa vierailevana kuokkijana.

1980-lukuMuokkaa

1980-luvulla Markku Aro kansainvälistyi ja otti käyttöönsä naisen Ilkka Lipsasen tapaan. Aro ei tyytynyt kuitenkaan kotimaiseen, vaan kävi noutamassa esiintymispartnerinsa Singaporesta saakka. Tämä esiintyjä noudatti nimeä Nisa Soraya. Kansakunnalle järjestyi oitis sen ansaitsemaa televisioviihdettä sananmukaisesti ruudun täydeltä.

1990-lukuMuokkaa

Kehittynyt tv-tekniikka paljasti lopulta kansalle, kuinka pieni mies Markku Aro lopultakin on. Paljastui näet, että konserttisalien takimmaisilla riveillä ei ollut edes selvillä, kuka täällä oikeastaan esiintyi. Hyvin monet pääsylipun lunastaneet kertoivat vain nähneensä "pikku-ukkoja". Pääsylippujen yhteydessä myytiin usein tällöin Markku Aron katseluun kehitettyjä teatterikiikareita.

2000-lukuMuokkaa

Markku Aro teki monivuotisen sopimuksen Iskelmäradion kanssa. Iskelmäradio on euron kertakorvausta vastaan suostunut kokeilemaan Kestän mitä vaan -kappaleen puhkisoittamista arki-iltapäivisin.

DiskografiaMuokkaa

AlbumitMuokkaa

  • Markku Aro (1969)
  • Oo wau wau wau uuh yeaaah!!! – mikä nainen (1972)
  • Niin käy kun oikein ihanasti rakastuu (1973)
  • Oma kultasein oot juuri nyt - mutta et ehkä enää huomenna (1974)
  • Katso luontoa ja huomaa, että Suomessa on korpimetsää vieläkin aika reippaanlaisesti jäljellä (1975)
  • Etsin kunnes köyrin sun (1976)
  • Markku Aro 2 (The Jatko-osa) (1977)
  • Anna aikaa (eli Älä jätä mua vielä, please!) (1978)
  • Daniela, Daniela, Daniela, Daniela, Daniela... (1979)
  • Sun luothan tulla vierees kun (1981, mukana Nisa Soraya)
  • Suojassa saman auringon ja yöllä saman kuun (1982)
  • Markku Aro 3 (The Jatko-osa 2) (eli Tehdään se uudestaan!) (1985)
  • Kaksi rakkainta – mutta kolmaskin vielä menisi (1990)
  • Rakastamme vain toisiamme (Kyllä, ainakin tällä hetkellä, sillä huomisesta en tiedä vielä... ) (1991)
  • Käsi kädessä ja ässä taskussa (1993)
  • Rakkauden toukokuu ja tulevan rakkauden kesäkuu (1997)
  • Menneisyyden sillat, joita en enää voi saavuttaa (1999)
  • Sinetti (eli Se, joka voi murtua) (2001)
  • Kestän mitä vaan (2006)
  • Tilaisuus on nyt – mutta ei ehkä enää huomenna (2008)
  • Anna katse pieneksi hetkeksi (2010)

Aiheesta muuallaMuokkaa