Michael Jackson
![]() |
Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla. |
Michael Joseph Jackson (29. elokuuta 1958 Indiana – 25. kesäkuuta 2009 Vahingonilo) oli amerikkalainen pedofiili ja pop-taivaan tähti. Jos Juice Leskinen oli Suomen pitkätukkaisin kalju, niin vastaavasti Michael oli maailman valkoisin afroamerikkalainen. Michael Jackson aloitti pop-laulajana ja tuli sittemmin tunnetuksi hyvänä lasten ystävänä. Michael Jacksonia pidetään yleisesti ensimmäisenä kuukävelyn suorittaneena ihmisenä.
”Olen hänen lakimiehensä ominaisuudessa velvollinen huomauttamaan, ettei hänen satunnainen kaatuilunsa todellakaan johtunut laittomien päihteiden käytöstä. Kaupungilla liikkuvilla nuorilla (7–13 v.) miehillä on tapana silloin tällöin käyskennellä yläosattomina, ja tämä saattaa aiheuttaa hänessä emotionaalisia reaktioita.”
~Michael Jacksonin lakimies
”Mitä yhteistä on Michael Jacksonilla ja joulupukilla? - Molemmat tyhjentävät säkkinsä lastenhuoneessa!”
Vaikka joku puolisokea tai kymmenen promillen humalatilassa oleva henkilö niin voisi luullakin, ei Michael Jackson ollut aivan täysin ihminen. Todellisuudessa hän oli osittain naaraspuolinen sika, joka käytti liikaa meikkejä, omisti liian pienen (mutta silti oikean muotoisen) kärsän, piilotti saparonsa aina housuihin, osasi kävellä kahdella jalalla ja puhua ihmistä. Jotkut tutkijat ovatkin epäilleet, että Michaelin äiti on hedelmöitetty sian spermalla, mutta hän on kiistänyt asian.
Michael Jackson kuoli 50-vuotiaana napattuaan yhden napin liikaa 25. kesäkuuta 2009. Kuollessaan Jackson näytti jo lähes teini-ikäiseltä. Ruumiinavauksessa Jacksonin mahasta löytyi pieni mutta pirteä alien, joka kuitenkin pääsi yllätetyiltä lääkäreiltä karkuun. Ruumiinavauksen tuloksia ei siksi haluttu välittömästi julkistaa.[1]
Katso myös
Viitteet
- ↑ Iltalehti 11.8.2009 Jacksonin ruumiinavaus valmistui - tulokset yhä salassa http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009081110060474_ul.shtml
Mitä todennäköisesti jo tiesit: | Lapsi - Tyttö - Poika - Vauva - Äpärä - ADHD-lapsi |
---|---|
Leikit ja lelut: | Kidnappaus - Kanchō - Esileikki - Barbie - Dildo - Huostaanotto - Baby Born - Toisesta vanhemmasta vieraannuttaminen - Puukkojudo |
Lasten ystävät: | Äiti - Isä - Mummo - Rouvaliigat - Vanhemmat - Pelle Hermanni - Leena Rauhala - Suvi Lindén - Sanja Taarela - Jeesus - Joulupukki - Lastensuojelu - Michael Jackson - Nasse-setä - Jammu-setä - Mikko Alatalo - Käyttäjä:Erkkimerkki - Saatana - Cthulhu - Mammat |
Lapset huviksi & hyödyksi: | Lastensyönti - Lapsityövoima - Sukupuolikäyttö - Lapsisotilas - Elinkauppa |
Lastenohjelmia: | Pikku Kakkonen - Lapsiporno - Snuff - Tohtori Sykerö - Salatut elämät - Turtlesit - Muumit - Raamattu-filmatisoinnit - Power Rangers |
Lapsenmieliset: | Aikuinen kakara - Aikuisiän pikkuvanhuus |