Avaa päävalikko

Hikipedia β

Rautakauppa

Rautakaupan sielunmaisema.

”Älkää kysykö mistä johtuu päihdeongelmat!”

~rautakaupan myyjä

”Näen kyynikonkin huutavan tuskissaan/merkonomin retkut jättävät maan!”

~Ismo Alanko

Rautakauppa on pääosin ei-syötävien tarve-esineiden, kuten rautojen, lautojen ja eristeiden hankintapaikka. Rautakaupat myyvät myös taloja, aitoja ja maaleja. Rautakaupoista saa enimmäkseen vitun huonoa palvelua ja alalle päätyvät useimmiten elämään ja ihmiskuntaan pettyneet kyynikot.

Sisällysluettelo

Rautakaupan historia SuomessaMuokkaa

Ensimmäisen rautakaupan perusti Arne "Relander" Renlund 1800-luvun lopulla. Jo alkuaikoina valikoimiin kuului ikkunalasia ja kittiä. Kilpailu kiristyi kuitenkin äärimmilleen heti 1900-luvun alkuvuosikymmenellä, kun Suomen Rauta- ja koneliikkeiden yhdistys pystytti jäsentensä myötävaikutuksella maalikyliin kauppaliikkeitä, jotka keskittyivät myös rautatavaroiden myyntiin. Työväestön vallankaappaus siirsi 1917 Renlundin rautakaupan osaksi edistyksellistä osuuskauppaliikettä, jonka suojissa yritys touhusi aina 1990-luvulle saakka. Apuun saapui tällöin Kesko, joka saneerasi rautakaupan vauhdilla 1990-luvun juppikuntoon. Voimannäyttö oli usein niin voimakasluonteista, että painot olivat karata takaa alta. Rautakauppa yrityksestä tai kauppaketjusta riippumatta vaati jo tuolloin kohtuuttoman paljon työntekijältään, joskin asiakaskunta itse pääosin yllytti henkilökuntaa kehnoon asiakaspalveluun. Näin tapahtuu tosin tänäkin päivänä. Alkuun vaatimaton ketjutoiminta alkoi vähitellen yhä selvemmin ohjaamaan kauppapaikkojen toimintoja. Alkuun löyhästi, mutta sitten joku keksi termin synergia, minkä jälkeen toiminta on alkanut asteittain tukahtua omaan mahdottomuuteensa.

Rautakauppa nykyisinMuokkaa

Rautakauppa jakautuu yhä selkeämmin elitistisiin city-rautakauppoihin ja junttirautakauppoihin. Suomen maaseudulla päähuomion vievät junttirautakaupat, jotka pitävät katollaan kylttiä Rautanet, S-rauta ja Hankkija. Kaupunkien parfyymille tuoksuvissa asumisen tavarataloissa tunnuksina ovat K-Rauta, STARK ja Bauhaus. Rautakaupat ovat jostakin kumman syystä halunneet jo runsaan vuosikymmenen ajan naisia asiakkaikseen, mikä on ollut turmiollista paitsi alan imagolle, myös tuloskehitykselle, sekä käynnistänyt valtaisan määrän avioeroprosesseja näin välittömästi lakimiehiä työllistäen.

 
Rautakaupan sielunmaisema.

Rautakaupan asiakkaatMuokkaa

Rautakaupantapaiset myymälät, jotka eivät kuitenkaan tosiasiallisesti ole rautakauppojaMuokkaa

Rautakaupat, joiden hallinto tai omistuspohja on vakaumukseltaan useimmiten perin uskonnollista ja rehtiäMuokkaa

  • Rautanet-myymälät