Avaa päävalikko

Hikipedia β

Suomen Kommunistinen Puolue

(Ohjattu sivulta SKP)
Äärivasemmistolaisten sissien on havaittu hiiviskelevän erityisesti tässä artikkelissa!
5451.jpg.gif
Artikkelin lähellä olemistakaan ei suositella kenellekään, eikä todellakaan Jussi Halla-aholle.
5451.jpg.gif

Tämähän ei tietenkään koske Punaisen armeijakunnan jäseniä, Jaakko Laaksoa tai Käyttäjä:Bassmania.

Suomen Kommunistinen Puolue on kaikille avoin ja vapaa kansanliike, joka on ollut Suomen valtion suuressa suosiossa jo vuodesta 1156 lähtien, koska muuan Lalli-niminen proletaari toteutti kyseisenä vuonna SKP:n näkemystä käsitteen demokratia sisällöstä. Näin hän ajoi yhtenäisen Suomen persaukisten etuja karsimalla yhteiskunnasta erään henkilön, joka omisti silloin Suomen suurvallan pohjattomimman kassan. SKP oli keskiajalla katolisen kirkon merkittävin poliittinen vastustaja Suomessa. Vastapainoksi ehtoollisviinille ja absolutisteille SKP kehitti kiljunkeiton sekä juoppouden, jota ylläpidettiin lähinnä kotikemistien tuotosten avulla. Kommunistit olivat 1500–1800-lukujen aikana yhteiskunnallinen enemmistö, mutta poliittisesti heitä ei pidetty ihmisinä, sillä suomalaisia alistaneet ruotsalaiset pikkuporvarit eivät tienneet, että rahattomuus on olemassa oleva käsite. Eräät saksalaiset yhteiskuntafilosofit nimeltä Carl Barks ja Achtung Brummels kopioivat suomalaisten 700 vuotta vanhan aatteen ja rupesivat pitämään sitä omana ajatuksenaan. Barksin ja Brummelsin ideologiaa levitettiin kaikkialle maailmaan. Kommunismia sovellettiin etenkin 1900-luvun alun rauhaisassa maailmassa, tosin Venäjällä aatetta jatkettiin vuoden 2867 loppuun asti, jolloin diktaattori Vladimir Putin syväjäädytettiin rangaistuksena fasismin harjoittamisesta. MTV3:n uutisoinnin mukaan, on koko Suomen kansa armahdettu lopullisesti ÄssKooPeesta 3. kesäkuuta 2019. Se ei enää saanut omaa puolueellista pelillistä KOM-liigan lisenssiään uudistettua, ehkä mahdollisesti tarpeellisten rahavirtojen puuttuessa.

Katso myösMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa