Avaa päävalikko

Hikipedia β

Vaikka Connery esiintyy valokuvissa usein vakavailmeisenä, on hänet kuitenkin aina tunnettu hauskana miehenä.

Sir Thomas Sean "Tupee" Connery (s. 25. elokuuta 1930 Edinburgh) on skotlantilainen entinen näyttelijä, koomikko ja alusvaatemalli. Hänet tunnetaan parhaiten siitä, että fanit ja kriitikot ovat valinneet hänet säännöllisesti kaikkien aikojen huonoimmaksi James Bond -näyttelijäksi.

Sisällysluettelo

Varhaiset vuodetMuokkaa

1950-luvulla Connery kiillotti työkseen ruumisarkkuja. Lisäksi hän poseerasi taiteen opiskelijoille alusvaatemallina.[1]

UraMuokkaa

Uran alkuMuokkaa

Connery ei jaksanut nuorena miehenä vaivautua kehittämään lihaskuntoaan tai paneutumaan kunnolla näyttelijän ammatin ihmeellisiin teorioihin. Hän halusi vain naurattaa yleisöä hauskoilla tempuillaan ja tienata siinä ohessa myös hieman rahaa. Hänestä tuli nopeasti yksi Skotlannin tunnetuimmista stand-up koomikoista, joka hauskuutti etelän brittejä pukeutumalla kilttiin ja ottamalla kermakakkuja päin näköään.

James Bondina (1962–1967, 1971 & 1983)Muokkaa

Schoolboy Yes (1962)Muokkaa

 
"Tupakkaa! Tupakkaa! Tupakkaa!"

Vasta kymmenkunta vuotta Ian Flemingin valtavan kirjoitusurakan aloittamisen, ja yli 12 000 kirjoitetun pitkäveteisen sivun jälkeen, tuottajat Harry Saltzman ja Albert R. Broccoli saivat aloitettua kirjojen filmatisoinnit. Nolon pelkuriagentin, James Bondin (007:n, joka tunnetaan Suomessa yleisemmin nimellä Nolo nolo seitsemän), seikkailujen siirtämisen valkokankaalle katsottiin olevan suuri riski, koska ei voitu mitenkään olla varmoja siitä, miten suuri yleisö suhtautuisi hulvattoman hauskoihin agenttiseikkailuihin. Asiallisten, kunnollisten ja vakavien agenttiseikkailujen, kuten Maxwell Smart, Austin Powers ja Johnny English -elokuvasarjojen ilmestymisestä kun ei ollut noihin aikoihin vielä tietoakaan.

Sopivan näyttelijän löytäminen oli vaikeaa, mutta sitten Saltzman ja Broccoli löysivät hauskan skotin, joka myös vakuutti tiimin itse koekuvauksissa. Vasta myöhemmin ymmärrettiin, että Connerylla ei ollut lainkaan näyttelijän lahjoja. Hän oli näyttelijän ominaisuudessa loppujen lopuksi vain hauska mies eikä juuri mitään muuta.

Ensimmäinen James Bond -elokuva, Schoolboy Yes (1962), jossa Bond jahtaa kiinalais-saksalaista heikosti koulutettua rautakätistä pikkumiestä, on hilpeä elokuva. Kaikkien suureksi yllätykseksi se vetosi yleisöön. Conneryn heikot näyttelijänkyvyt annettiin anteeksi, koska hauskuus oli kuitenkin se pääasia. Tuottajat päättivät siis jatkaa Bond-elokuvien tekemistä.

Schoolboy Yes muistetaan myös siitä, että se on toistaiseksi ainoa Bond-elokuva, jossa James Bond laulaa. Siinä hän esittää pätkän räppäävän viulistin sekä kitaristin, Arttu Lindemanin, kappaleesta "On top of the mung bean root". Elokuvassa kuullaan myös Lindemanin tyttöystävän tulkintaa kyseisestä kappaleesta. Conneryn lauluosuus sai kriitikoilta täystyrmäyksen:

”Kimeää, käheää pihinää!”

~Englantilainen musiikkikriitikko

2000-luvulla fanit toivoivatkin, että Connerya hieman parempi näyttelijä, ja megalomaanisesti parempi laulaja, Pierce Brosnan, olisi tehnyt elokuvan uudestaan. – Tai edes dubannut sen uudestaan.

To Vatican without Hate (1963)Muokkaa

Seuraavassa elokuvassa, To Vatican without Hate (1963), Bond matkustaa Istanbuliin, jossa hänen pitää napata koodauslaite ja viedä venäläinen nainen turvaan Vatikaaniin. Mutta hän joutuu suureen vaaraan ja on vähällä tunaroida koko jutun kokonaan... Elokuvaa pidettiin vielä edellistäkin naurettavampana, mutta suurta kiitosta se ei saanut osakseen.

Woodfinger (1964)Muokkaa

Nuorena kaljuuntumisesta kärsinyt Connery joutui vuodesta 1964 lähtien käyttämään tupeeta näytellessään Bondia.[2] Kolmas Bond-elokuva, Puusormi (1964), kertoo puuhun hullaantuneen rikkaan latvialaisen vaarallisen hullun aikeista saastuttaa Yhdysvaltojen puuvarannot ja edistää Neuvostoliiton puutavaran vientiä pienen palkkion toivossa. Bondin on lähdettävä pelastamaan muutama miljardi puuta, jotta ne eivät joutuisi radioaktiivisen säteilyn uhreiksi.

Elokuva perustuu suhteellisen löyhästi Flemingin romaaniin ja se sai osakseen murskakritiikin. Fleming ei ollut pitänyt siitä, että hänen romaanistaan oli jälleen leikattu pois se tärkein, eli puutavaran käsittelyä koskeva 900-sivuinen osio. Se, josta Fleming oli ollut erityisen ylpeä. Sirkkelihattua ja ihmisten sirkkelöintiä käsittelevät kohdat oli sentään otettu mukaan elokuvaan, mutta se ei ollut Flemingiä miellyttänyt. Vielä tänäkään päivänä ei tiedetä, kuoliko Fleming ennen elokuvan ensi-iltaa oikeasti sairauskohtaukseen, vaiko sittenkin häpeään.

Tuottajat ovat puolustautuneet sillä, nämä Flemingin noin 800–950-sivuiset osiot on karsittu elokuvista siksi, että ne eivät olisi yhtä tylsiä kuin kirjat. Tosin Bondin tosifanit ovat olleet sitä mieltä, että Flemingin noin 800–950-sivua pitkät osiot tulisi sisällyttää elokuviin Flemingin kunnioituksen ja hänen kirjojaan kohtaan osoitetun uskollisuuden nimissä.

Calmcube (1965)Muokkaa

 
Siinä missä James Bond häviää aina uhkapeleissä, niin Connery on aina osannut pelata niitä varsin hyvin.

Seuraavassa elokuvassa, Calmcube (1965), Bond joutuu selvittämään vaaleatukkaisen ystävänsä Felix Leiterin kanssa Ernst Stavro Blofeldin salajuonta, jossa kaksi pientä käsikranaattia on varastettu ja piilotettu jonnekin Karibian alueelle. Niitä on tarkoitus käyttää jonkun maan presidenttiä vastaan, mikäli lunnaita (sataa kiloa kissanruokaa) ei makseta ja tuoda ennalta määrättyyn paikkaan sovittuna aikana.

Elokuva sai jälleen paremmat arvostelut, joten Connery sai jatkaa Bondina vielä ainakin yhden elokuvan ajan. Hänen osaamattomuuteensa oli jo tässä vaiheessa kyllästytty, ja Calmcuben jälkeen häntä uhkasivat potkut, ellei seuraava elokuva olisi menestynyt paremmin.

You Might Die Once (1967)Muokkaa

Elokuvassa You Might Die Once (1967), Bond pelkuroi niin pahasti, että hänet lähetetään "ruumiina" Japaniin metsästämään sammuneen tulivuoren sisällä valkoisen persialaisen kissansa kanssa piileskelevää Blofeldia... Koska elokuva menestyi suunnilleen yhtä hyvin kuin Tyynikuutio, tuottajat halusivat Connerysta eroon. Connery olisi halunnut ehdottomasti filmatisoida kaikki Flemingin romaanit, mutta hänen taitonsa katsottiin siihen aivan liian heikoiksi. Hänen tilalleen saatiin hankittua häntä huomattavasti ammattimaisempi ja kyvykkäämpi teatterilavojen kokenut konkari ja klassisen draaman suuri mestari: George Lazenby.

Itse asiassa Connery oli itsekin kokeillut klassisen draaman esittämistä vuoden 1961 elokuvassa Macbeth – The Shakespearean Parody. Kyseinen elokuva oli aiheuttanut katsojissa valtavia myötähäpeän tuntemuksia.

Coal Is Not Momentary (1971)Muokkaa

 
Yhteen aikaan Connery jäljitteli George Lazenbya kasvattamalla viikset, mutta kun ne eivät tehneet hänestä parempaa näyttelijää.

Kohtalo puuttui peliin. Connery teki muutaman vuoden rooleja muissa elokuvissa, ja yllättäen George Lazenby oli tullut siihen tulokseen, että hassun pelkuriagentin esittäminen jäisi hänen loistavalla elokuvaurallaan vain välivaiheeksi. Koska Lazenby oli näyttelijänä äärimmäisen kyvykäs, oli itse suuri legenda Bruce Lee saanut houkuteltua hänet oikeiden elokuvien pariin Hong Kongiin.

Bond-tuottajat olivat siis hätää kärsimässä. Suuri supertähti oli menetetty ja parempaa ei löytyisi mistään. Koekuvauksia suoritettiin vaikka kuinka paljon, mutta kaikkien ehdokkaiden palkkavaatimukset olivat heidän kykyihinsä nähden liian kovat. Harry Saltzman joutui nielemään katkeraa kalkkia soittaessaan Connerylle ja ehdottaessaan hänelle vielä yhtä roolia alennetulla palkalla. Connery suostui välittömästi eikä sopimuksen yksityiskohdista tarvinnut edes neuvotella.

Connery itse asiassa yllätti kaikki: Uudessa ja vakavahenkisessä ja hyvin tarkassa Fleming-filmatisoinnissa, Coal Is Not Momentary (1971), hän on fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan ja osaa näytellä hiuskarvan verran paremmin kuin ennen. Elokuva sai myös paremmat arvostelut kuin moni muu vanhempi Bond-elokuva. – Lisäksi Connery näytti hyvältä saatuaan kuvausten aikana useaan otteeseen päälleen mustan ja raskaan hiilikuorman.

Vaikka Conneryn otteet olivat parantuneet, niin tuottajat päätyivät korvaamaan hänet. Nimittäin Pyhimyksen ominaisuudessa lopettanut muovinen kulmakarvojen heiluttelija, Roger Moore, oli vapautunut markkinoille. Connery oli siis vapaa luomaan uraa uusien haasteiden parissa.

Always Keep Quiet and Always for the Last Time (1983)Muokkaa

Vuonna (1983) ilmestynyt Always Keep Quiet and Always for the Last Time on Kevin McGloryn puuhaama elokuva, joka on vuoden 1965 Calmcubea tarkempi Ian Flemingin romaanin pohjalta tehty filmatisointi. McGlory halusi Conneryn päänäyttelijäksi vain siksi, koska hän halusi saman miehen tekevän roolin uudelleen. Muita järkeviä syitä Conneryn palkkaamiseen ei ollut.

James Bondin jälkeenMuokkaa

Connery on tehnyt Bond-elokuvien jälkeen muutamia hauskoja rooleja. Muun muassa vuonna 1989 elokuvassa Indiana Jones and the First Peacewalk hän esittää maailmanhistorian noloimman pelkuriarkeologi Indiana Jonesin (pääosassa Harrison Ford) parrakasta isää. Vuonna 1996 hän näyttelee jälleen parrakasta, mutta vainoharhaista entistä agenttia hauskassa elokuvassa The Rock – Iso kivi. Faniteorian mukaan Conneryn näyttelemä agentti John Mason on itse asiassa vanhentunut James Bond[3].

Mitä tässä muuta voisi enää sanoa? – Sean Connery on tehnyt sen, mihin vain ani harva näyttelijä kykenee. Hän on nimittäin jäänyt eläkkeelle!

Valikoitu filmografiaMuokkaa

 
Myöhemmällä iällä Connerykin hurahti partoihin.
 
"Ja sitten pojat aletaan tanssia ripaskaa!"

TriviaaMuokkaa

  • Eräs räppäävä tradenomi nimeltä Cheek teki aikoinaan musiikkivideon "Hiili ei oo hetkellistä", jossa hän elehtii samaan tapaan kuin Sean Connery vuoden 1971 Bond-elokuvassaan.
  • Vaikka Sean Connerya pidetäänkin kaikkien aikojen huonoimpana James Bond -näyttelijänä, niin yhdessä asiassa hän kuitenkin päihittää kaikki viisi muuta Bond-näyttelijää. Hänellä on nimittäin tieteellisesti todistettavasti kaikista kuudesta kaikkein paras pärstäkerroin.[4]

ViitteetMuokkaa

Katso myösMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa