Avaa päävalikko

Hikipedia β

Stephen King. Mies, neurootikko ja hermoraunio.

”Mä oon lukeut kirjankin suomennoksena, eikä siinä ees puhuta Pennywisestä vaan jostain Pelle Penninvenyttäjästä.”

~ML:n kirjaesitelmästä[1]

Stephen Edwin King (s. 21. syyskuuta 1947) on yhdysvaltalainen monistuskonemiljonääri, joka kirjoittaa kuin joku Dickens ja jolla on itsekriittisyys kuin jollain Hectorilla. Hänet tunnetaan parhaiten kauhukirjailijana, jonka romaaneissa pelottavin elementti ovat niiden myyntiluvut. Hänellä on tunnetusti vetoava kirjallinen tyyli, joka maalaa lukijan silmille maisemia yhdeksänkymmentäluvulla tehdyistä yhdysvaltalaisista perhe-elokuvista, joihin on ämpätty paskasti tietokoneanimoituja ulkoavaruuden hirviöitä. Paskan tietokoneanimoinnin siirtämistä kirjalliseen formaattiin pidetään yhdysvaltalaisen kirjallisuuden mahtavimpana stilistisenä uranuurtamisena sitten Hemingwayn päivien.

Kingin kirjallisen elämäntyön konsepti noudattaa sinänsä mallikelpoisesti markkinakapitalismin periaatteita: huomattuaan, että hänen kirjoittamansa romaani myy, hän on siirtynyt tuottamaan tuota samaa romaania liukuhihnalta. Alkuvuosina kustannusyhtiö vielä uskalsi vihjailla Kingille, että tämän ei tarvitsisi välttämättä kirjoittaa tuota romaania joka kerta uudestaan, koska painokoneet kyllä hoitaisivat kopiointipuolen. King vastasi vihjailuihin aina samalla tavalla: astelemalla keskelle sälekaihtimin pimennettyä olohuonettaan ja tuijottamalla intensiivisesti tyhjyyteen. Kustannustoimittajat luopuivat pian yrityksistään ja totesivat, että parempi pitää mies työn touhussa, koska eihän tuollaisista tiedä, mitä ne vielä keksivät.

Kingin romaanin tapahtumapaikkana on Maine. Maine on siitä kuuluisa osavaltio, että kaikki Stephen Kingin kirjat sijoittuvat sinne. Tälläkin hetkellä 80 prosenttia maailman väestöstä joko a) ei tiedä, että sellainen osavaltio on olemassa tai b) luulee, että Stephen King on keksinyt sen. Romaanin päähenkilö on alkoholisoitunut ja neuroottinen valkoihoinen kirjailijamies. Mies on (onnettomasti) naimisissa, ja hänellä ja hänen vaimollaan on yksi tai useampi psykoottinen lapsi, jonka pikkusormessa asuu pikkuinen mies. Muut hahmot ovat Donald Trumpia äänestäviä punaniskoja. Mukana voi olla myös tummaihoinen hahmo, sillä mikäpä olisi kauhuromaani ilman yhtä kuolonuhria. Kaiken takana on salaperäinen pahuus, joka antaa toisinaan kuulua itsestään Stephen Kingiä pelottavina asioina, kuten ilmapalloina, koirina, paloletkuina tai pihapensaina. Romaanin lopussa pahuus paljastuu joksikin isoksi, viemärissä asuvaksi, paskasti tietokoneanimoiduksi, lapsia syöväksi hirviöksi. Aina ja poikkeuksetta kyseessä on pitkän ja uhkaavan juonenkuljetuksen upea kliimaksi, johon kykenee vain kauhukirjallisuuden mestari.

Stanley Kubrick -niminen rahanahne juutalainen elokuvaharrastaja yritti kerran sovittaa tämän romaanin elokuvaksi, mitä King ei ole koskaan voinut antaa anteeksi. Kubrick antoi piut Kingin korkeakirjallisille ansioille laittamalla verkkaisen ja antoisasti harhailevan juonenkuljetuksen tilalle yksitoikkoisesti hiipivää kauhua sekä korvaamalla kaikki Stephen Kingiä pelottavat elementit sellaisilla elementeillä, jotka ehkä voisivat herättää levottomuutta muissakin ihmisissä. Kubrick kehtasi jopa puuttua lopun mestarilliseen deus ex machinaan kirjoittamalla elokuvalle sen sijaan uskottavuudessaan banaalin lopetuksen[1]. Lopputulos oli tietenkin hirveä. Kingin kaunokirjallisen jumalten nektarin siirtäminen halpamaiseen ja mätään elokuvaformaattiin on tunnetusti tarkkaa puuhaa, jota kukaan ei tee tuolle formaatille otollisemmin kuin King itse.

Tässä kaikille elokuvaohjaajille opiksi ja ojennukseksi: miten King-filmatisointeja ei tule ja tulee tehdä. Ensimmäisessä kuvassa on otos elokuvasta, jossa sorkitaan brutaalisti lähdemateriaalia ja tehdään ratkaisuja muka "elokuvaformaatin ehdoin". Jälkimmäisessä kuvassa on noudatettu lähdemateriaalia uskollisesti, koska sitä katsojat haluavat.

Katso myösMuokkaa

ViitteetMuokkaa