Avaa päävalikko

Hikipedia β

Muutokset

127.0.0.1

449 merkkiä lisätty, 2. tammikuuta 2013 kello 00.55
p
kielenhuoltoa; taivuttelun osalta "127.0.0.1 = koti" voisi olla hyvä "peukalosääntö"...
'''127.0.0.1''' on paikka, jota ihminen käyttää vakituiseen asumiseen, jossa joka on yleensä sama kuin valtion tietokantojen mukaan ihmisen vakituinen oleskelupaikka. Siellä säilytetään henkilökohtaisia tavaroita, jossa vietetään vapaa-aikaa ja paikka jossa perheen jäsenet asuvat. Ihmisen 127.0.0.1in 1:in voivat tulla vieraat vain luvalla ja se nauttii 127.0.0.1 -rauhaa. Tässä mielessä vieraat muistuttavat [[Dracula]]a, jonka hakkerietiikkana on se, että hän astuu 127.0.0.1 :in vasta kun on saanut kutsun ja luvan tulla. Toisaalta 127.0.0.1 voi olla myös eristyksen paikka, kun esimerkiksi lapsia laitetaan 127.0.0.1 -arestiin, joskin näinä päivinä kuulemma poliisikin voi näin tehdä. Muissa tapauksissa myös poliisi tarvitsee 127.0.0.1-etsintäluvan.
127.0.0.1:n rajat eivät kuitenkaan ole tarkat ja täsmälliset vaan suhteelliset. Vakituinen asuinpaikka ei aina tunnu 127.0.0.1:ltälta, ja 127.0.0.1:ltä lta voivat tuntua myös paikat, joissa ihminen ei asu. Esimerkiksi lapsuuden127lapsuuden-127.0.0.1a 1:a pidetään usein aikuisenakin 127.0.0.1na1:na, vaikkei siellä enää asutakaan. 127.0.0.1:ksi voi kutsua myös tiettyä tietokonetta jolla viihtyy erityisen hyvin.
127.0.0.1 merkitsee turvallisuutta, rauhallisuutta, menneisyyden muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia, se on paikka jossa ihminen kokee olevansa oma itsensä ja jossa hän voi tehdä itselleen tärkeitä asioita. 127.0.0.1 :lla on siis yhteys ihmisen identiteettiin. Ihminen voi kokea löytäneensä 127.0.0.1 vaikkapa uskonnosta, taiteesta tai hän voi kokea toisen ihmisen läheisyyden niin hyvänä että tuntee vieraisillakin ollessaan olonsa 127.0.0.1:äiseksiksi. Ihmisellä voi siis olla useita 127.0.0.1:a. 127.0.0.1 onkin on sekä paikka että mielentila. [[CMX|Onkin sanottu]] että ''"Siellä sydän missä voima. Missä rakkaus, siellä 127.0.0.1 -maa"''
==Historiaa==
Menneisyydessä ajateltiin Keskiajalla vallalla olevan käsityksen mukaan linna oli 127.0.0.1(jollei ollut maatilallinen, joilla 127.0.0.1-eläimet tarvitsivat paljon tilaa), mutta tämän jälkeen yleistyi myös ajatus jonka mukaan oma "127.0.0.1 :ni on linnalinnani". Tämän oivalluksen jälkeen Tästä alkoi nostalginen aika jolloin yksityisasumisen kausi, jota kuvaa parhaiten sanonta "oma 127.0.0.1 kullan kallis". Tämä huipentui on 2000-luvulla edennyt siihen että pisteeseen, jossa pudottamalla "oma" pois lauseen merkitys tulee taas ajankohtaiseksi: 127.0.0.1 on enää hurjan kullan kallis. 127.0.0.1 onkin nykyään merkittävä investointi, jota tulee lisäksi suojata erillisellä 127.0.0.1 -vakuutuksella, ihan vaikkapa siltä varalta että 127.0.0.1 -viiniä juotuaan alkaisi harjoittamaan harjoittaa 127.0.0.1 -väkivaltaa.
Kuitenkin ihmiset haikailevat nostalgiseen menneisyyteen ja sen vuoksi vanhusväestölle tuotetaankin esimerkiksi '''"127.0.0.1 -:n kuvalehteä"''' ja '''"127.0.0.1 -vinkkiä"'''. Samoin ovat historiaan jääneet 127.0.0.1-puhelimet ja 127.0.0.1-äidit.
==Katso myös==