Avaa päävalikko

Hikipedia β

Turpa

Turpa (Leuciscus cephalus) on Eurooppalainen sisävesien särkikala. Suomessa sitä esiintyy vain lounaisrannikon murtovesissä, etenkin Turussa, sekä turvesoiden laskuojissa.

Turpa kiinni Saksassa[1]!

UlkonäköMuokkaa

Turpa on poikkeuksellisen ruma, leveäotsainen, suurisuinen ja lihavan oloinen särkikala. Lähinnä se muistuttaa Martti Ahtisaarta, ja vaikutelmaa tehostaa vaappuva uintityyli. Myös leveänlitteä pää voi olla harhaanjohtava, mutta parhaiten sen erottaa ex-presidentistä kuitenkin selkeästi suurempien suomujen, punertavien rintaevien ja tumman harmaiden pyrstöevien perusteella. Petokaloilla on tapana kaihtaa turvan turpeaa turpavärkkiä, mutta turha urheilukalastus on viimeaikoina vähentänyt lajin kantaa.

Kalastus ja käyttöMuokkaa

Kalastettu turpa on yleensä paras pitää kiinni ja ummessa, muuten se voi mennä ruttuun, rullalle tai ruvelle. Turpaan vetäminen on nuorison ja rappioalkoholistien suosiossa oleva harrastus, mutta WWF, EVR ja PETA suhtautuvat siihen ynseästi. Turvan uhanalaisuudesta on keskusteltu ns. turpakäräjillä.

ViitteetMuokkaa