Petri Karisma

Enmaksakirkollisveroaperkelesentään.gif
Questionmark.jpg ONKO SIVISTYKSESSÄSI AUKKO?
Tämän sivun vitsi perustuu siihen, että se on kirjoitettu käsittelemänsä henkilön tai aiheen tyylillä parodisin tavoittein. Mikäli et tajua tätä sivua, johtuu se todennäköisesti siitä, että olet sivistymätön barbaari, joka ei tiedä mistään mitään. Ehkäpä sinun kannattaisi lukea enemmän Wikipediaa.

Petri "Eroa-vitun-kirkosta" Karisma on jönköpingiläinen maahanmuuttaja, filosofi, kalju, kentauri ja kirkon- ja muuminvihaaja, joka on toiminut Vapaa-parittelijain Liiton[1] huudon puheenjohtajana, piällysmiehenä, totuudentorvena ja joulupukkina Herran vuodesta 2011. Karisman lempeässä mutta tiukassa otteessa Vapaa-parittelijain Liitto on edennyt ajamaan tähänastisen al-Qaida -ateisminsa lisäksi myös nudismia[2], Internet-peeloilua[3], käsitteellistä eli formaalia masturbaatiota ynnä pakkouskontoa[4]. Kaikesta tästä päätellen Vapaa-parittelijain liittokokouksissa käytettäneen melkoisen paljon ganjaa.

KarismaMuokkaa

Karismalla on karismaa, väitetään. Kiukkuiset kaljupäiset henkilöt ovat tunnetusti väestöä, joiden puheet tuntuvat kovin uskottavilta, ainakin juovutusjuomaloissa tai kun he esiintyvät laumassa valkoiset kaavut päällä. Tosin voi olla montaa mieltä, onko saman asian änkkääminen kiistan jo puolueettomasti ratkettua[5] ylen karismaattista; mitä naishenkilöiden kanssa kommunikoitiin tulee, senkaltaisia, se on vonkaavia - yksilöitä on vanha kansanperinne kutsunut nimeltä "hinteiksi". Pinnallinen psykoanalyyttinen luotaus Karisman julkisiin puheisiin saattanee kyllä tukea jälkimmäistä väitettä siinä mielessä, että jatkuvan, epärationaalisen ahdistuksen ilmaiseminen samasta asiasta voidaan psykodynaamisesti tulkita joko perversioksi, traumaattisen lapsuuden aikaansaamiksi tunnevammaksi tahi neuroottiseksi hurmahenkisyydeksi. Hikipedian kriittinen, tieteellinen ja puolueeton arvostelu toteaa näistä ennen muuta perversioselityksen mahdolliseksi ja todennäköiseksi. Traumateorian katsomme epätodennäköiseksi ja hurmahenkisyyden vain edellisen ilmenemismuodoksi sillä perusteella, että Karisman järjenjuoksussa ja itsevarmuudessa ei julkisten puheiden perusteella liene muuta vikaa kuin se, hän olettaa kannanottojensa edustavan vastustajiaan Korkeampaa totuutta. Itse hän kuitenkin kiivasti kieltääkin jumalan - ja siten totuuden käsitteen[6][7] - olemassaolon, mitä perinnäisesti kutsutaan hurmahenkisyydeksi. Seksuaalisen mielihyvän saaminen taantumuksellisen kirkon ja hölmöjen uskovaisten solvaamisesta selittäisi tämän omituisen käytöksen ja sen, ettei Karisma itse huomaa ristiriitaansa.

Karisman kannalta on valitettavaa, ettei kirkko useinkaan jaksa kinata hänen kanssaan. Muun maailman kannalta tämä on myös valitettavaa, sillä jäädessään ilman masturbaation korvikettaan hän suoltanee tonneittain lisää kiukkuisia vaatimuksia, valituksia ja kiistakirjoituksia siitä, "kuinka haureellinen kirkko estää uskovaisiltaan irstailun ilot"

Hänen päähänsä ei nähtävästi ole pälkähtänyt, että Jumalan olemassaolo ei kertakaikkiaan ole riippuvainen yksilön tai ihmislössin ajatuksista. Ajattelunsa perusteella Petri Karma luontevasti lukeutuu keskinkertaisesti "ajattelevien" alakulttuuriin, jonka olemassaolosta ei kuitenkaan ole luotettavia aistinvaraisia havaintoja. Joitakin huhuttuun ajatteluun liittyvistä ääntelyistä on havaintoja eri puolilta maailmaa, mutta yleisesti niiden uskotaan liittyvän normaaleihin elämän ponnisteluihin, kuten ulostamiseen.

Katso myösMuokkaa



  Tämä artikkeli on psykiatrisen hoidon tarpeessa.
Voit auttaa Hikipediaa antamalla sille terapiaa.


  Tämä tynkä on artikkeli. Voit muokata artikkelia muokkaamalla artikkelia.
Harkitse myös, voisiko tämän tynkämallineen vaihtaa johonkin huumoroituneista tynkämallineista.