Anna meille meidän syntimme anteeksi.

~A. W. Yrjänä

Synti on sitä, että tehdään jotain, mistä mummot eivät tykkää. Muun muassa Raamatussa mainitaan synti. Kirjassa pahan ruumiillistumat – Saatana ja Sielunvihollinen – yrittävät vietellä ihmisiä maan päällä tekemään syntiä. Kumpainenkin esiintyy joskus hyvän muodossa. Synnin tekeminen ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin ensikuulemalta saattaisi tuntua. Siihen on nimittäin vaatimuksena kaksi asiaa, joiden kummankin on toteuduttava:

  1. On tehtävä jotakin tuhmaa.
  2. Jonkun muun saatava tekijä kiinni itse teossa ja paheksuttava tekoa tuhmaksi.

Synnintekijä joutuu ikuiseen kadotukseen, mutta hän voi saada armahduksen synninpäästön neuvoin. Aiemmin katolilaisessa kirkossa hourailtiin, että tekemänsä synnin voi saada anteeksi haruspeksin neuvoin eli ostamalla aneita.

Ihmisiä, jotka ovat tehneet syntiäMuokkaa


  Tämä uskontoa käsittelevä תּוֹרָה on kerettiläinen tynkä.
Liity valon lapsiin ja levitä sanaa laajentamalla tätä artikkelia. Aamen. ॐ मणि पद्मे हूँ.