Ero sivun ”Perussuomalaiset” versioiden välillä

1 227 merkkiä lisätty ,  8. tammikuuta 2015 kello 00.46
{{quote3|Perussuomalaiset on joukkueena rakentanut mittavan määrän perusteltuja eriäviä mielipiteitä ja vastalauseita, ja itse olen päässyt vaikuttamaan näihin tekoihin ja toimenpiteisiin huomattavasti. Olemme äänestyttäneet niin suuressa salissa kuin valiokunnissa. Oikeutetut välikysymyksemme eivät ole horjuttaneet kaikki pyhät ideologiset rajat häpäisevää hallitusta, mutta ne ovat muokanneet maaperää suuremmalle tervehdyttävälle muutokselle, joka toivottavasti on vielä koittava.|[[Vesa-Matti Saarakkala]]<ref name="Aalio">http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/137887-2-vuotta-vallankumousta</ref>}}
 
Perssuomalaisten linjana oli pitkään, että yksi puolueen kolmesta kansanedustajasta riehuu minkä ehtii ja kaksi muuta yrittävät selvitellä hänen jälkiään miten parhaiten taitavat, mikä ei tietenkään ole kovin hyvin. Kun tuo ongelmallinen kolmannes sitten ryhtyi 44-vuotiaana yhteiskunnan elätiksi sekoiltuaan itsensä työkyvyttömäksi, linjaa on muutettu jonkin verranpahemmaksi. Osin tämäTämä johtuu myöspääosin puolueen ryhmäkoon kasvamisesta: vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Perssuomalaiset ripuloivat parlamenttiin peräti 38 kokkaretta, jotkamikä jäänevätjohti vetoyrityksistämm. siivoajien ja A-klinikoiden määrän räjähdysmäisiin lisääntymisiin. Tämän jälkeen he ovat jääneet huolimattalähinnä lillumaan kansalliseen kuona-altaaseen eli oppositioon ainakin neljäksi vuodeksi. Perssuomalaiset myöntävät avoimesti olevansa populisteja eli tarjoavansaheistä naurettavanon kiva kalastella ääniä vetoamalla kouluttamattomien junttien ja yksinkertaisiasäälittävimpien ratkaisujapunaniskojen monimutkaisiinyksinkertaisimpiin ongelmiinväkivaltahimoihin. Tämä toimii, koska keskimääräinen perssuomalaisten äänestäjä ei ymmärrä edes sivulauseita, saatimonimutkaisista sittenyhteiskunnallisista monimutkaisiaongelmista yhteiskunnallisia ongelmiapuhumattakaan. PuheenjohtajaHyviä Timokeinoja Soininkiihottaa näkyvänäitä irtisanoutuminenhenkilöitä, rasismistajoita onei aiheuttanutyleensä pahojaole ongelmiatotuttu puolueenpitämään kentällä.penaalin Useimmatterävimpinä kannattajatkyninä, kuitenkinon luottavat siihenkertoa, että rasisminkaikki vastustaminenmamut, onvääränväriset, puolueelleseksuaalivähemmistöt, ainoastaankaikki keinomuut käyttäytyäpuolueet salonkikelpoisesti.ja Samaamuut ajattelevatmaat myösnatsi-Saksaa vastustajat,ja jotennyky-Venäjää ainoa,lukuunottamatta jokaovat oikeastiväärässä kuvitteleeja perssuomalaistennämäkin vastustavanvain rasismia,oikeassa lieneesen Timovuoksi, Soini.että NoPutin hahhah.on Eitodella kukaanfiksu kuvittele,kaveri muttaja tiettyHitler osapuolestaan yleisöstäihaili tuleeSoinia tämänkaltaisistaennenkuin irtisanoutumisista irrationaalisestiSoini rauhalliseksisyntyi.
 
Puheenjohtaja Timo Soinin näkyvä irtisanoutuminen rasismista on aiheuttanut pahoja ongelmia puolueen kentällä. Syynä on James Hirvisaaren viimeisten blogikirjoitusten mukaan se, että "asia on sama kuin veisi viimeisetkin hiekat apinoilta Saharasta". Ja "toisi ne vielä Eurooppaan jakomäkeläisten veronmaksajien huoleksi".
[[kuva:Perssutit.jpg|left|thumb|200px|Perssuomalaisten aisankannattajia.]]Perssuomalaiset ovat myös tunnettuja siitä että he kuittaavat muiden argumentit ja kritiikin lauseella "Kyllä kansa tietää". Tämän trendin aloitti Timo Soini, mutta puolueen muut kannattajat lienevät epätietoisia siitä että kyseessä on Soinin jumaloima [[Tapani Kansa]], joka toki tietää suhteellisen paljon. Soini onkin ehdottanut paaville, että Tapani Kansasta tehdään Suomen suojelupyhimys. Tapanin serkku, Suomen Kansa, on pyytänyt käräjäoikeudelta Soinille lähestymiskieltoa öillisten läähätyspuhelujen takia.
 
[[kuva:Perssutit.jpg|left|thumb|200px|Perssuomalaisten aisankannattajia.]]Perssuomalaiset ovat myös tunnettuja siitä että he kuittaavat muiden argumentit ja kritiikin lauseella "Kyllä kansa tietää". Tämän trendin aloitti Timo Soini, mutta puolueen muut kannattajat lienevät epätietoisia siitä että kyseessä on Soinin jumaloima [[Tapani Kansa]], joka toki tietää suhteellisen paljon. Perussuomalaiset ovat myös itsessään kansa ja mikäli joku ei ole perussuomalainen tai kannata perussuomalaisia, hän on säälittävä feikki, joka ei ole myöskään kansalainen. Soini onkinon myös ehdottanut paaville, että Tapani Kansasta tehdään Suomen suojelupyhimys. Trafi ja Suomen poliisi torppasivat kuitenkin hankkeen, koska Tapani Kansa sujahti niin nopeasti tutkan ohi, että kukaan paikalla olleista poliiseista ei osannut tapahtuneen jälkeen enää lukea eikä kirjoittaa. Ei edes erikseen ja myös monet samaan aikaan kamarilla tupakoivat ja virkojensa päällä istuvat persut menettivät tapauksen yhteydessä kyseiset taidot. Tosin heillä ei niitä ollut aiemminkaan. Tapanin serkku, Suomen Kansa, on pyytänyt käräjäoikeudelta Soinille lähestymiskieltoa öillisten läähätyspuhelujen takia.
Perssuomalaiset eivät millään tavoin pyri kalastelemaan halpoja ääniä vetoamalla populistisesti kansalaisten ja heistä erityisesti älykkäimpien tunteisiin. Lähtökohta on se, että Persu on uhri ja kaikki muut ovat toimineet persua kohtaan väärin. [[Kokoomus|Kokkareet]] ovat väärin, [[SDP|demarit]] ovat väärin, [[vasemmistoliitto]]laiset ovat väärin, [[vihreät]] vasta ovatkin väärin ja [[RKP]]:läiset ovat homoja. [[Pakkoruotsi]] pitää myös poistaa, koska persut saivat ruotsista ehdot ala-asteella, mikä on tyypillisesti korkein persun hyväksytysti ja oletusaikataulussa suorittama oppimäärä/-arvo. Mamut ja somalit ovat kaiken pahan alku ja juuri. [[Kreikka|Kreikan]] tukipaketit vievät persfinneiltä suoraan työttömyyspäivärahat, ja kreikkalaiset ovat oliiveilla elävä mätä kansa. [[Venäläiset]] ovat [[ryssä|ryssiä]] tai jopa [[Jumala]]n vahingossa värjäämättä jättämiä [[neekerit|neekeri]]rikollisvähä-älyisrotuisia (joskin persujen mielestä kohtelevat homoja ja feministejä perin asiallisesti), kaikki ulkomaalaiset perssuomalaisten työttömyyspäivärahoilla eläviä sosiaaliloisia. Koko [[EU]] on myös väärin, koska se on aivan liian kansainvälinen ja lisäksi myös sivistynyt (osaavat kieliäkin, ihme salaliittolaiset köyhää rehtiä kansaa kusettamassa; Timo Soini ei tunnetusti osaa [[ranskan kieli|ranskaksi]] muuta kuin sanat ''isä'' ja ''äiti''). Homot, lesbot, raiskaajat (paitsi [[Matti Putkonen]]), pedofiilit + vihreät (niputettuna luontevasti yhteen) pitää kaikki pakkokastroida ja viedä saunan taakse.
 
Perssuomalaiset eivät millään tavoin pyri kalastelemaan halpoja ääniä vetoamalla populistisesti kansalaistenerityisesti jatyperimpien heistä erityisesti älykkäimpienkansalaisten tunteisiin. Lähtökohta on se, että Persu on uhri ja kaikki muut ovat toimineet persua kohtaan väärin. [[Kokoomus|Kokkareet]] ovat väärin, [[SDP|demarit]] ovat väärin, [[vasemmistoliitto]]laiset ovat väärin, [[vihreät]] vasta ovatkin väärin ja [[RKP]]:läiset ovat homoja. [[Pakkoruotsi]] pitää myös poistaa (mieluiten myös koko Ruotsi), koska persut saivat ruotsista ehdot ala-asteella, mikä puolestaan on tyypillisesti korkein persun (ainakin osittain) hyväksytysti ja oletusaikataulussa suorittama oppimäärä/-arvooppiarvo. Mamut ja somalit ovat kaiken pahan alku ja juuri. [[Kreikka|Kreikan]] tukipaketit vievät persfinneiltä suoraan työttömyyspäivärahat,. ja kreikkalaisetKreikkalaiset ovat oliiveilla elävä mätä kansa, joiden ihonväri ja turhan eteläinen sijainti on erityisen vastenmielistä. [[Venäläiset]] ovat [[ryssä|ryssiä]] (tosin Putin on demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa persujen tavoin erittäin fiksu) tai jopa [[Jumala]]n vahingossa värjäämättä jättämiä [[neekerit|neekeri]]rikollisvähä-älyisrotuisia (joskin persujen mielestä kohtelevat homoja ja feministejä perin asiallisesti), kaikki ulkomaalaiset perssuomalaisten työttömyyspäivärahoilla eläviä sosiaaliloisia. Koko [[EU]] on myös väärin, koska se on aivan liian kansainvälinen ja lisäksi myös sivistynyt (osaavat kieliäkin, ihme salaliittolaiset köyhää rehtiä kansaa kusettamassa; Timo Soini ei tunnetusti osaa [[ranskan kieli|ranskaksi]] muuta kuin sanat ''isä'' ja ''äiti''). Homot, lesbot, raiskaajat (paitsi [[Matti Putkonen]]), pedofiilit + vihreät (niputettuna luontevasti yhteen) pitää kaikki pakkokastroida ja viedä saunan taakse.
 
{{quote3|Se muutos, jonka perussuomalaiset voi tehdä, on mahdollista toteuttaa vain voimaannuttamalla kansaa. Se ei ole mikään ongelma, koska olemme populisteja eli koko demokratiakäsityksemme ja tapamme toimia perustuu tähän voimaannuttamisen ideaan. Laitamme kansan liikkeelle.|Vesa-Matti Saarakkala<ref name="Aalio"/>}}
 
Myös korkeasivistysalueilla kuten mm. [[Perho]]ssa, [[Toholammi]]lla, [[Oulainen|Oulaisissa]], [[Kuhmo]]ssa, [[Vieremä]]llä, [[Sonkajärvi|Sonkajärvellä]], [[Lieksa]]ssa, [[Ilomantsi]]ssa, [[Tohmajärvellä]], [[Värtsilässä]], [[Hoilolassa]], Tuupovaaran [[Hartiavaara]]lla sekä myös kaikilla muilla kulttuuriympäristöseuduilla elävät [[susi|sudet]], [[karhu]]t, [[maakotka]]t, [[ahma]]t, lumikot, kurjet yms. tulee välittömästi salametsästää [[sukupuutto]]on ja upottaa [[painoilla jokeen]], koska ne uhkaavat työttömien ja peräkamariin katkeroituneiden persujen elinkeinoja. Sekä tulevat myös persujen pihoihin sen jälkeen kun persut ovat ensin houkutelleet ne tappoluvat tenusilmissä kiiltäen pihoihinsa mm. [[laittomilla haaskoilla]]. Tätä kutsutaan persupiireissä [["pihasusiongelmaksi"]]. Samalla alueen ala-asteen laskuopin melkein hyväksytysti läpäisseet persut ehdottavat että alueella ilvesten määrä vähennetään puoleen eli 1500-2000 yksilöä pitää välittömästi tappaa. Normaalialueilla tästä tulisi välittömästi ehdot sekä lisäksi koulusta erottaminen. Yleensä eduskunnan tapana on säätää lait, mutta persuilla on salametsästäjille eduskunnassa ihan oikea puhemieskin, entinen poliisi [[Reijo Hongisto]] Perhosta. Häntä ei ole kuitenkaan eduskunnasta tavoitettu kommentoimaan tätä pientä ja merkityksetöntä ristiriitaa, mutta tiettävästi Reijo muiden persujen tavoin on kommentoinut, että EU:sta ja Kreikasta irtautumisen lisäksi maassamme riittää ihan tavallinen [["korpilaki"]]. Lisäksi Reijo on nähty rasvaiset "Achtung"-pillunnuolijaviikset ojossa ajelevan mönkijällä Kivijärvellä. Syytä ei tiedetä, koska kännykkä/lankapuhelin(lennätin jäivät kotiin eikä mönkijässäkään ainakaan toistaiseksi ollut kyläpoliisin seurantalaitetta. Kysyttäessä asiaa Perhon ja Pohjanmaan salametsästyskerhoilta, asiasta kiellettiin puhumasta perseentervauksen ja muilutuksen uhalla, uhattiin paikallisilla paini- ja pesäpallokerhoilla sekä todettiin lopuksi: [["Saatanan ituhippi, tapan sut ja sotken suohon"|"saatanan ituhippi, tapan sut ja sotken suohon"]] ja "Mene viherpiiperö takaisin sinne Kehä III:n sisäpuolelle betonibunkkereihin ituja syömään". Lisäksi uhattiin"saunan myydätakana metsässäon salakeitettyätilaa" pontikkaakuten vainyleensäkin ylihintaanpersukulttuureissa. MyösRajavartiolaitokselta "saunanja takanapaikallispoliisista onei tilaa"myöskään kutentykätty persujenkommentoida edustamissasusien perämetsiensalametsästystä. autonomisissaHuhupuheiden aboriginaalikulttuureissamukaan yleensäkin"se ei vain yksinkertaisesti ole kivaa".
 
{{quote3|Perussuomalaiset sai eduskuntavaaleissa 2011 39 kansanedustajaa. Mitä siitä pitäisi ajatella? 39 kansanedustajaa, joista 31 ensikertalaisia. Se on vallankumouksellista, halusimmepa sitä tai emme! Tässä ajassa täytyy olla jotakin vallankumouksellista, jotta tällaista saattoi tapahtua. Toisin sanoen aika on synnyttänyt meidät ja meidän tulee kunnioittaa synnyttäjäämme muistamalla olla vallankumouksellisia ja valmiita muuttamaan yhteiskuntaa merkittävästi. Pieni viilaus ei oikeuta olemassaoloamme. Näin se vain on. Jos joku perussuomalainen ei ole tätä totuutta sisäistänyt, syytä olisi. Helppoa se ei ole, koska totta kai suuren muutoksen keulassa oleminen voi olla jopa pelottavaa. Olisi paljon helpompaa tavoitella muutamaa ministerisalkkua ja sanoa, että kyllä meilläkin on herroja ja rouvia. Ei me mitään rupusakkia olla.|Vesa-Matti Saarakkala<ref name="Aalio"/>}}
 
On syytä huomata, että [[Kepu]] on myös väärin, vaikka onkin [[oppositio]]ssa, nuolee Venäjää ja jauhaa melkein puoliväliin samaa paskaa kuin persut. Kepun väärämielisyys juontuu siitä, että puolue on ollut joskus hallitusvastuussa ja voi lukea itselleen Santeri Alkiosta alkavan sivistyshistorian, jota/mitä persut eivät voi sietää. Lisäksi suhteita rasittavat [[SMP]]-aikojen kaunat. Persuja ei sen sijaan hallitusvastuu kiinnosta (onneksi). Siellähän eliitti houkuttelisi tai suorastaan pehmeästi pakottaisi tekemään jotain, josta joutuisi vastaamaan. Mm. kevään 2011 "jytkyn" jälkeen oli kivempi jäädä oppositioon louskuttamaan poskea ja kertomaan, että kaikki muut tekevät väärin. Tosin ilkeiden kielien mukaan Soini totesi tuolloin, että hänen hiippakuntansa koostuu niin luokattomista ja aivottomista moukista, ettei heitä yksinkertaisesti voi päästää hallitukseen. Ainakin mikäli haluaa, että puolue on vielä seuraavallakin hallituskaudella olemassa. Päätelmä osoittautui kuitenkin kateellisten panetteluiksi, koska ainakin mm. [[Teuvo Hakkarainen]], [[James Hirvisaari]], [[Pentti Oinonen]], [[Olli Immonen]], [[Juho Eerola]] ja n. 300–400 muuta persulia hoitivat homman tyylikkäästi ja salonkikelpoisesti kotiin.
 
Myös [[kristillisdemokraatit]] ovat väärin, vaikka vihaavatkin homoja, lesboja, muslimeja ym. persujen näkökulmasta oikeita ja vaarallisia ryhmiä. Krisut ovat kuitenkin protestanttilahkolaisia, mikä ei kelpaa paavin oppipoika Soinille, ja lisäksi kristillisdemokraatit ovat hirveitä elitistejä, sillä heillä on usein koulutus ja he ovat yleensä lukeneet ainakin yhden kirjan loppuun saakka. Lisäksi kristillisdemokraatit katsovat kristillisyyden velvoittavan heitä luopumaan suorasta ihmisvihasta sekä tappo-, raiskaus- ja kidutusfantasioista, mitä persut eivät pysty sulattamaan.
 
<br clear=all/>
 
==Puheenjohtajat==
# [[Raimo Vistbacka]] ((1992)1995-1997), perusti puolueen, kun [[SMP]] joutui vararikkoon ja hajosi. '''Fun fact''': syöttäessä Googleen Raimo Vistbackan nimen ja perään välilyönnin ehdottaa Google ensimmäisenä hakusanaa ”Raimo Vistbacka alasti”.
12

muokkausta